Kotimaa |

Kultaiset Venlat jaettiin jälleen

Ylen kanavilla esitetyistä ohjelmista viisi kävi pokkaamassa Kultaisen Venlan. Palkituin ohjelma oli tänä vuonna MTV3:lla esitetty draamasarja ”Klikkaa mua”.

Toisenlaiset frendit -ohjelman Sanna, Kata, Timo ja Sonja.
Toisenlaiset frendit -ohjelman Sanna (vas.), Kata, Timo ja Sonja. Kuva: Anne Wahlström / YLE

Kultainen Venla -gaalassa palkittiin sunnuntai-iltana yhteensä 14 kategoriassa vuoden 2011 parhaita televisio-ohjelmia ja niiden tekijöitä. Ylellä esitetyistä ohjelmista viisi kävi pokkaamassa itselleen Kultaisen Venlan.

Ajankohtais- ja asiaohjelma kategorian Kultaisen venlan sai YLE TV2:n dokumenttiprojektissa esitetty ”Miesten vuoro”. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama dokumenttielokuva suomalaisesta miehestä ja saunomisesta valmistui vuonna 2009.

Vuonna 2010 ensimmäisen kerran TV1:llä esitetty dokumenttisarja ”Toisenlaiset frendit” palkittiin Reality-kategoriassa. Ohjelma on dokumenttisarja kehitysvammaisten kaverusten elämästä.

Tammikuun alussa 35 vuotta täyttänyt Pikku Kakkonen palkittiin parhaana lasten- ja nuortenohjelmana.

YLE FST5:llä vuodesta 2002 asti esitetty Strömsö sai parhaan Lifestyle-ohjelman Venlan. Strömsö on FST:n suosituimpia ohjelmia myös suomenkielisten katsojien parissa.

Parhaan keskusteluohjelman Venlan sai YLE TV1:llä esitetty ”10 kirjaa rahasta”. Anna Kortelaisen ja Timo Harakan juontamassa ohjelmassa kymmenen tunnettua suomalaista jakaa henkistä pääomaansa antoisien kirjojen äärellä.

"Klikkaa mua" kahmi Venloja

Eniten Kultaisia Venloja sai viime vuonna MTV3:lla esitetty draamasarja ”Klikkaa mua”. Ohjelma oli Televisioakatemian valinta parhaaksi draamaohjelmaksi ja sarjan käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa palkittiin vuoden käsikirjoittajana. Ohjelma sai myös molemmat yleisöäänestyksellä jaetut palkinnot sekä TV-maailman "TV-vuoden valopilkku" -palkinnon.

Illan gaalassa palkittiin myös viihdeohjelma "Tanssii Tähtien kanssa", Sketsiohjelma "Putous" ja "Biisikärpänen" -visailu. Parhaina näyttelijöinä palkittiin Krista Kosonen ja Martti Suosalo. Televisioakatemia ry:n hallitus jakoi illan gaalassa myös elämätyöpalkintoja yhteensä viidelle ansioituneelle televisioalan vaikuttajalle. Elämäntyöstään palkinnon saivat Astrid Gartz, Liisa-Maija Laaksonen, Heikki Kahila, Jukka Virtanen ja Heikki Kinnunen.

Venloja on jaettu Suomessa vuodesta 1982. Vuonna 2010 Venla-palkinto ja Kultainen TV -palkinto yhdistettiin Kultainen Venla -palkinnoksi. Kultainen Venla -kilpailun finalistit ovat valinneet Televisioakatemia ry:n jäsenet.

Lähteet:
YLE Uutiset
  • Susanna Siironen Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä