Kultakauden klassikoita ja kissimirrejä
Turun taidemuseon näyttelyiden teoksissa käsitellään mm. salasynnyttämistä suomalaisessa metsässä ja homoparaatin väkivaltaisuuksia Belgradin kadulla.
Turun taidemuseossa on harvinaislaatuinen tilaisuus tutustua Suomen taiteen kultakauden tuotantoon. Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta on lainassa lähes sata työtä.
- Täällä avautuu kävijälle ainutlaatuinen mahdollisuus verrata kahta maamme merkittävimpiin kuuluvaa vanhan taiteen kokoelmaa keskenään, kertoo vanhempi amanuenssi Christian Hoffmann.
Hoffmann viittaa siihen, että vierailevan kokoelman lisäksi taidemuseon omaan kokoelmaan kuuluu runsaasti kultakauden töitä.
Mäntän Medicit -näyttely tarjoaa klassikoita
”Mäntän Medicit” eli mänttäläinen Serlachiuksen teollisuussuku oli innokasta keräämään taidetta 1800- ja 1900-luvuilla. Lisäksi he harjoittivat mesenaattitoimintaa.
Edustettuna Turun taidemuseossa ovat muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Hugo Simberg, Maria Wiik ja Juho Rissanen.
- Kun on kysymys tällaisista klassikoista, ei ole kyse vain nostalgiasta, vaan totta kai myös laadusta ja ehkä myös siitä, että ne ovat osa identiteettiämme, Christian Hoffmann kuvailee.
Pimiössä on näkyvissä ihmisen pimeää puolta
East Side Story -videoteoksessa on kuvia, joita ei haluaisi nähdä.
Kroatialaisen Igor Grubicin teos koostuu kahdesta samaan aikaan pyörivästä videosta. Toisessa on dokumentatiivisia pätkiä Belgradin ja Zagrebin Gay Pride -kulkueiden yhteydessä koetuista väkivaltaisuuksista. Toisessa tanssijat kuvaavat kehonkielen avulla tuntemuksiaan tapahtumista.
- Joka kerta, kun katsoin dokumentoitua materiaalia, tunsin sen fyysisesti mahassani. On järkyttävää, miten julmia ihmiset voivat olla toisilleen vain siksi, että joku on erilainen, Grubic kertoo.
Grubicin fyysiset tuntemukset antoivat hänelle myös idean tanssijoiden käytöstä.
Tunnetta ja taidokkaita yksityiskohtia
Taidemuseon Studiossa on esillä Stiina Saariston teoksia. Suurikokoisissa teoksissa on paljon yksityiskohtia.
Taiteilija on toiminut itse mallina, mutta teokset eivät ole omakuvia. Esimerkiksi kirpputorivaatteiden avulla Saaristo rakentaa teoksen hahmon ja ikään kuin lavastaa tarinan.
- Hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Tunnetila ja tarina alkavat viemään niitä johonkin suuntaan. Ne etääntyvät minusta, Saaristo pohtii.
Hahmojen iällä tai koolla ei lopulta ole niinkään merkitystä.
- Tärkeätä on, että teoksessa on se tunnetila tai asia, mitä haluan sillä työllä kuvata, Saaristo toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Turku tarjoaa opiskelijoille toimeentulotuen sijaan töitä
Turun kaupunki tarjoaa opiskelijoille töitä sosiaalitoimen kautta. Kaupungille on kannattavampaa tarjota töitä kuin vastikkeetonta tukea.
Käteissakotus olisi tuonut Gumball-kaahailijoilta miljoonan - poliisi sanoo bye bye
Gumball-autoilijoiden hurjat sakkorahat jäävät todennäköisesti Suomen valtion haaveeksi. Törkeään liikenteenvaarantamiseen syyllistyneet kuskit pääsevät Suomesta pois käytännössä ilman rangaistusta.
Liettualaisille murtomiehille 6 vuotta vankeutta
Neljän miehen rikollisliiga teki kymmeniä murtoja ja murron yrityksiä kesä-elokuussa 2012. Miehet saivat kaikki kuuden vuoden vankeustuomiot.
Ökyautoilijat yrittävät maksaa sakkoja käteisellä
Yli kymmeneltä Gumball -autolta mitattiin jopa 200 kilometrin tuntinopeuksia moottoritiellä. Osa autoista päätyi Salon poliisin pihaan, jossa jaettiin rangaistuksia törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Kuskeilla on mukanaan suuri määrä käteistä ylinopeussakkojen maksamista varten.
Liivijengiläisiä syytetään törkeistä rikoksista
Turun käräjäoikeus on koolla poikkeuksellisesti Turun vankilassa. Maanantaina alkoi oikeudenkäynti, jossa syytettyinä on 14 henkilöä. Osalla syytetyistä on yhteyksiä United Brotherhood -rikollisjärjestöön.
Rintojen poisto on rankka päätös
Turun yliopistollisessa sairaalassa on tehty yksittäisiä molempien rintojen poistoja rintasyöpäriskin vuoksi. Taustalla on harvinainen geeni, jonka olemassaoloa voi epäillä suvussa esiintyvien useiden rintasyöpätapausten vuoksi. Leikkaus vähentää syöpäriskiä tehokkaasti, mutta ei kokonaan.
Ilmaisissa rokotuksissa punnitaan hyöty ja kustannukset
THL:n työryhmä suosittaa puutiasaivokuumerokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan aiempaa laajemmin. Tällä hetkellä ilmaisen rokotuksen saa vain Ahvenamaalla. Tartuntatilastojen perusteella rokotuksia kannattaisi antaa myös Simossa, Kemissä ja Paraisilla.
Ökyautot lähtivät Turusta Helsingin suuntaan - poliisi huolissaan ylinopeuksista
Maanantaina Turusta lähtenyt Gumball 3000 on edellisillä Suomen vierailuillaan herättänyt huomiota sekä eksoottisilla autoilla että raskailla kaasujaloilla.
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
