Suomen ensimmäinen romaani julkaistiin ensi kertaa suomeksi
Kuva: Faros-kustannus
Muratti on tunnekylläinen kuvaus nuoresta naisesta, joka matkustaa seuraneidiksi yläluokkaiseen perheeseen Tukholmaan. Teos on kirjoitettu kirjeromaanin muotoon. Murgrönan ilmestyi alun perin ilman tekijän nimeä, mutta Carstens tiedettiin kirjoittajaksi yleisesti. Liian "naisten tyyliseksi" moitittu teos ei kerännyt mainittavaa kiitosta, eikä liioin kirjailija itse, sillä naisen ei ollut sopivaa ryhtyä kirjailijaksi.
Faros-kustantamon mukaan Jane Austenin hengessä kirjoitettu teos oli tarkoitettu kotimaiseksi vastineeksi 1800-luvun alkupuolen muotikirjallisuudelle.
Wilhelmina Carstens syntyi Stichaeuksen porvarisperheeseen vuonna 1808. Hän avioitui aliluutnantti Carl Adolf Otto Carstensin kanssa, ja he saivat seitsemän lasta. Perhe asui Porvoon seudulla.
Suomen ensimmäinen romaanikirjailija Carstens kuoli vuonna 1888.