yle.fi


Olet tässä

Milanon huonekalumessujen maitobaarissa juhlitaan suomalaisittain kevättä

julkaistu 16.4.2008 klo 15:35, päivitetty 31.10.2008 klo 22:15
Suomalaiset yritykset ovat hyvin esillä keskiviikkona alkaneilla Milanon huonekalumessuilla. Näkyvimpinä suomalaista muotoilua esittelevät Marimekko ja Artek, joiden yhteinen maitobaari on auki koko messujen ajan.

Milanon keskustassa sijaitseva Milkbar tuo Suomen keskelle muodin mekkaa. Maitotarjoilun lisäksi messuyleisölle ja satunnaisille paikalle eksyville on tarjolla kokonaisvaltainen suomalainen sisustus, jossa osatekijöinä ovat Miina Äkkijyrkän Marimekolle suunnittelemat lehmäkankaat ja Artekin tuolit.

Artekia maailmalla markkinoivan Sonay Oy:n toimitusjohtaja Lisa Sounio kertoo, että maitobaarin ajatuksena on ollut häpeilemättä korostaa suomalaisen muotoilun juuria.

- Halusimme korostaa ylpeyttä suomalaisesta muotoilun tavasta, joka on vähän karumpi kuin italialainen, mutta jossa on myös syvällistä ajatusta, hän sanoo.

Suomalaisen muotoilun juuret ovat Sounion mukaan luonnossa ja luonnonläheisessä elämäntavassa.

- Se näkyy niin huonekalujen muotokielessä ja materiaalivalinnoissa kuin taiteilijan kädenjäljessäkin.

Maitobaarin osalta Marimekon ja Artekin yhteistyö jatkuu toukokuussa New Yorkissa järjestettävässä suomalaisessa design-näyttelyssä.

- New Yorkissa esillepano perustuu samoille tuotteille kuin täälläkin, mutta sitä muokataan Amerikan tyyliin. Maitoa varmaan saa sieltäkin, Sounio kertoo.

Milanossa suomalainen maitobaari on messujen ajan avoinna aamukymmenstä iltakymmeneen.

Veistos juhlistaa Aalto-jakkaraa Kaikkiaan Milanon huonekalumessuilla esittäytyy 3 500 yritystä. Kahden suuren nimen lisäksi suomalaista designia esittelevät muun muassa Martela, Woodnotes ja Avarte sekä lukuisia suomalaisia opiskelijoita. Parhaiten ovat kuitenkin erottuneet juuri Marimekko ja Artek. Maitobaarin lisäksi jälkimmäisellä on Milanon messuhallissa esillä Aalto-jakkaran 75 vuoden taivalta juhlistava installaatio. Kymmenen metriä korkea ja kahdeksan kertaa yhtä leveä veistoksellinen teos muodostuu kaikkiaan 750:stä yhteen ruuvatusta jakkarasta. - Vaaleat puunväriset jakkarat erottuvat messujen ylikyllästetystä ja muovisesta tarjonnasta alkuperäisinä ja koskettamaan houkuttelevina, Sounio sanoo. Suomalainen muotoilu kiinnostaa Aasiassa Maitobaari ja veistoksellinen jakkararöykkiö ovat etukäteen kiinnostaneet niin australialaisia kuin brittiläisiäkin tiedotusvälineitä. Mediaa on kiinnostanut erityisesti suomalaisen muotoilun suhde kestävään kehitykseen. - Suomalainen huonekalu suunnitellaan yhä perintökaluksi ja se kestää sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi Aallon tuotteet on tehty 70 vuotta sitten ja niitä käytetään yhä, Sounio kertoo. Ostajia suomalainen muotoilu saa toimitusjohtajan mukaan tällä hetkellä erityisesti Aasiasta. Milanossa ainakin viidesosa messujen kävijöistä tulee Etelä-Koreasta, Japanista ja Kiinasta. - Siellä päin kiinnostaa erityisesti pohjoismainen design. Aasiassa osataan nyt jo erottaa suomalainen design muusta skandinaavisesta, Sounio sanoo. Monien nuorten muotoilijoiden kanssa työskentelevän Sonayn toimitusjohtaja sanoo toivovansa myös, että nuoret suomalaiset muotoilijat löytävät messuilta kontakteja. Milanon huonekalumessut päättyvät ensi viikon maanantaina. Messuille osallistuu tavallisten vieraiden ohella yli 270 000 ammattilaista.

YLE Uutiset

Jatka tästä