Suomen pääkonsulaatti: Sofi Oksanen ei ole sopiva runoiltaan
Pietarin-pääkonsuli Olli Perheentupa huomauttaa, että Oksanen on vain yksi monista nimistä, joita tilaisuuteen on toistaiseksi ehdotettu. Perheentupa sanoo, että Oksasen osallistuminen tilaisuuteen on tapahtuman käytännön järjestelyistä Suomessa vastaavan järjestön Suomen PENin idea.
Tapahtumaan osallistuneet runoilijat ovat pääkonsulaatin mukaan olleet joka vuosi yhden tai pari kokoelmaa julkaisseita runoilijoita, joista moni on palkittu merkittävillä kirjallisuuspalkinnolla. Aikaisempina vuosina tilaisuuteen ovat osallistuneet muiden muassa Saila Susiluoto, Jouni Inkala, Henriikka Tavi ja Panu Tuomi.
Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ja Suomen PEN päättävät yhdessä runoiltaan kutsuttavat henkilöt. Suomen PEN on kirjailijoiden sananvapausjärjestö.
Kiistaa Oksasen runoilijuudesta
Helsingin Sanomat kertoi aikaisemmin, että pääkonsulaatti ei pidä Oksasta sopivana tilaisuuteen, koska hänen vierailunsa Venäjällä voisi aiheuttaa levottomuutta. Lehden tiedot olivat peräisin Suomen PENin puheenjohtajalta Jukka Malliselta.
Pääkonsulaatti kiisti lehdelle, että vierailun peruuntumisen taustalla olisi poliittisia perusteita. Pääkonsulaatin mukaan peruuntuminen johtuu siitä, että Oksanen ei ole runoilija.
Sofi Oksanen pitää pääkonsulaatin perusteluja päättöminä, koska hän oli sopinut kirjoittavansa tilaisuuteen proosarunoja. Oksanen uskoo vierailun peruuntuneen Venäjän ja Viron tulehtuneiden suhteiden takia. Hän on puhunut julkisuudessa paljon Viron neuvostomiehityksestä.