yle.fi


Olet tässä

Lättähatut saavat ajokiellon pääradoille

julkaistu 22.9.2008 klo 15:54, päivitetty 11.11.2008 klo 19:46

Kuva: Pentti Palmu

Marraskuun alusta lähtien museojunalla ei ole enää asiaa pääradoille, jos siinä ei ole automaattista kulunvalvontalaitetta. Höyryvetureista, lättähatuista ja muista museojunista laite lähtökohtaisesti puuttuu. Museojunat saavat vastedes liikennöidä vain melko rauhallisilla rataosuuksilla.

Pari vuotta vireillä olleet museojunaliikenteen rajoitukset ovat siirtymässä käytäntöön. Marraskuusta alkaen museojunilla ei saa enää ajaa vilkkaimmilla rataosuuksilla. Sellaisia ratoja ovat Helsinki-Turku, Kerava-Imatra, Luumäki-Vainikkala sekä päärata Helsingistä Kemiin.

Suomessa toimii seitsemän museoliikenneyhdistystä, joiden junilla on voinut ajella melko laajasti koko rataverkolla. Juniin vaaditut kulunvalvontalaitteet voivat kuitenkin maksaa jopa 100 000 euroa. Turvallisuus ennen kaikkea

Rautatievirasto perustelee museojunamääräystä turvallisuuden varmistamisella.

- Yhdysvalloissa tapahtui museojunaonnettomuus, jossa kuoli muistaakseni 25 ihmistä. Juna oli ajanut seis-opastimen ohi 68 kilometrin tuntinopeutta, kertoo viraston johtava asiantuntija Jouko Linnasaari.

Moni museorautatieyhdistys olisi toivonut, että museoliikenne olisi saanut vielä armonaikaa. Junien kulunvalvontatekniikka uusitaan muutaman vuoden kuluttua. Tuolloin kulunvalvontalaitteet saattaisi myös saada nykyistä halvemmalla.

Radion kulttuuriuutiset

Jatka tästä