Kemi Yhdysvaltain aamu-tv:n tähtenä
Juontaja Diane Sawyer oli näkemäänsä ilmeisen ihastunut. USA:ssa Good morning Americalla arvioidaan olevan noin kymmenen miljoonaa katsojaa, mikä ei sisällä nettikatselua.
Kuva: YLE / Antti Heikinmatti
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Kemin talvimatkailu sai perjantaina erittäin laajaa näkyvyyttä Yhdysvalloissa. TV-kanava ABC:n aamutv-show Good Morning America vieraili muun muassa Lumilinnassa ja matkailujäänmurtaja Sampolla. Show kuuluu Amerikan katsotuimpiin, sillä on keskimäärin 8-10 miljoonaa katsojaa.
Kemi ja Lumilinna sai perjantaina huomattavan laajaa näkyvyyttä USA:ssa. Yhdysvaltain merkittävimpiin TV-kanaviin kuuluvan ABC:n aamu-tv Good morning America vieraili Kemissä perjantaiaamun lähetyksessään.
Kaksituntisessa suorassa lähetyksesä nähtiin Lumilinnan ja matkailujäänmurtaja Sampon lisäksi tavallisen kemiläisperheen arkea. Show vieraili myös muun muassa huskytilalla sekä porotilalla Rovaniemellä.
- Inserttejä on kuvattu myös muun muassa Torniossa, missä kuvattiin perinteisiä suomalaisia ravintolatansseja, sekä Helsingissä sosiaali- ja terveysministeriössä. Haastateltavina ovat olleet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius ja Jorma Ollila, kertoo kuvausmatkan käytännön järjestelyistä vastaava Sirpa Eskola oululaisesta Go Arctic -matkatoimistosta.
Suoraa lähetystä satelliittiauton kautta Amerikkaan juonsi Lumilinnasta selvästi ihastunut tv-julkkis ja tunnettu journalisti Diane Sawyer. Entinen Valkoisen talon pressiedustaja on ollut jo pitkään yksi uutiskanava ABC:n tunnetuimmista ruutukasvoista.
Talouslehti Forbesin listalla maailman vaikutusvaltaisimmista naisista Sawyer löytyy sijalta 65, jättäen jälkeensä muun muassa Tasavallan presidentti Tarja Halosen.
Kemi kovassa seurassa
ABC:n aamushown lähettäminen suorana Lumilinnasta tuo Kemille ja toki koko Lapille ja Suomellekin varsin laajan julkisuuden USA.ssa. Tuottaja Clark Bentsonin mukaan ohjelmalla on maailmanlaajuisesti jopa kymmeniä miljoonia katsojia internetkatselu mukaanluettuna. Perjantain lähetys on vieläpä erityisen mielenkiintoinen, sillä studiovieraana oli yhdysvaltain presidentin puoliso Michelle Obama.
Kemiin kuvausryhmä päätyi ihastuttuaan Lumilinnaan. Kaupunki on kovassa seurassa, sillä ABC:n aamulähetysten teemana on tällä viikolla ollut maailman suurimpien ja mahtavimpien asioiden esittely.
- Aloitimme Dubaista, maailman korkeimmasta rakennuksesta. Sitten menimme Mumbaihin, joka on maailman suurin kaupunki, ja sitten Amazonasin sademetsiin. Halusimme tehdä Euroopassa jotain jäähän ja lumeen liittyvää. Vertailtuamme muutamia kohteita tulimme Kemiin ja totesimme, että etsintä on päättynyt, sanoo tuottaja Clark Bentson.
Suomalaista teknologiainnostusta shown juontaja Diane Sawyer kuvaili muun muassa kertomalla, että kännykän peittoalue kattaa käytännössä koko maan - sekä myös talvisen jääpeitteiset merialueet. Myös suomalainen koululaitos sai kiitosta.
Paikallisia kulttuurisia erikoisuuksiakaan ei unohdettu. Mieskuoro Huutajat esitti muun muassa otteita Yhdysvaltain kansallishymnistä - huutaen, totta kai.
TV-näkyvyys tuo matkailijoita
Kemin, Meri-Lapin ja koko Lapinkin matkailualalle ohjelma tuo julkisuutta, jota ei saa rahallakaan. Linnanemäntä Marika Tommisen mukaan USA:n markkinat ovat tähän asti jääneet hieman vähemmälle, joten näkyvyys rapakon takana otetaan innolla vastaan:
- Tämä on suora lähetys, valtava määrä katsojia ja vielä sellasella markkina-alueella, joka ei ole meidän päämarkkina-aluettamme. Tuskin tätä vielä itsekään tajutaan, mikä merkitys tällä on, Tomminen sanoo.
Tomminen uskookin, että lähetys poikii kyselyjä USA:n suunnalta jo pikapuoliin.
YLE Perämeri / Antti Heikinmatti