yle.fi


Olet tässä

"Piraattijakelijoille varoitus kotiin"

julkaistu 30.7.2009 klo 13:28, päivitetty 31.7.2009 klo 09:52
Mies tietokoneella

Kuva: YLE

Tekijäoikeusjärjestö ehdottaa varoitusjärjestelmää piraattijakelijoille. Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien kattojärjestö Lyhty toivoo lakimuutosta, joka mahdollistaisi jakelijoiden koteihin lähetettävän varoituksen.

Lyhdyllä on oma piratismia seuraava ryhmänsä, joka tarpeen tullen toimittaa piraattien jakelijoiden IP-osoitteet viranomaisille. Järjestön projektinjohtaja Lauri Kaira ehdottaa kuitenkin varoituksen mahdollisuutta pelkän seurannan ja oikeustoimien välille.

- Tarvitaan laki, jonka nojalla teleoperaattori voi lähettää varoituksen piraatteja jakelevien nuorten vanhemmille, että nyt kävi käry. Useimmiten pelkkä ilmoitus saisi jo jakelun loppumaan, Kaira sanoo YLE Uutisille.

Samankaltaisia ratkaisuja on käytössä tällä hetkellä Briteissä ja Ranskassa. Suomessakin operaattorit voivat jo nyt selvittää jakelijan kotiosoitteen helposti IP-osoitteen perusteella, mutta operaattoreiden tulkinnan mukaan laki ei anna niille mahdollisuutta puuttua asiaan.

Operaattoreiden asiakassopimukset kieltävät yhteyden käyttämisen laittomuuksiin. Kaira ei ota kantaa siihen, riittäisikö järjestelmän toimivuuteen operaattoreille tarjottu mahdollisuus vai pitäisikö lakiin kirjata operaattoreiden velvollisuus valvoa asiakassopimuksen noudattamista.

Monesti vertaisverkosta haettu tiedosto jää kotikoneelle seuraavien lataajien ulottuville, eli lataajasta tulee samalla jakelija. Vertaisverkko-ohjelmissa jatkojakelun voi kytkeä pois, mutta usein näin ei tehdä.

- Uskon, että moni vertaisverkon käyttäjä jakeleekin tiedostoja tietämättään, Kaira sanoo.

Hän teroittaa, että tekijänoikeuden haltijoiden intresseissä on vain saada laiton jakelu loppumaan, oikeusjuttuja ei hakemalla haeta. Toisena askelmana ennen tuomioistuinta voisikin hänen mukaansa toimia operaattorin uhkaus verkkoyhteyden katkaisemisesta.

- Jos operaattorit saataisiin tähän mukaan, uhkaus katkaista yhteys toimisi varmasti voimakkaana pelotteena jakelijoille. Uskon operaattoreiden pitävän huolta yhteiskuntavastuustaan, lakiin pitäisi vain saada ehdoton selvyys siitä, että ne voivat lähettää asiakkailleen varoituksia, Kaira sanoo.

Piraattipuolue: Hyödytön ajatus

Piraattipuolueen puheenjohtajan mukaan varoitusjärjestelmä olisi oikeustoimia inhimillisempi tapa käsitellä asiaa, mutta ei usko siitä olevan mitään hyötyä.

- Jakelijat eivät pidä toimiaan moraalisesti väärinä, eivätkä siksi lopeta. Jos kotiin tulee varoitus, on aivan helppoa siirtyä käyttämään suojatumpaa verkkoa. Todellista vaikutusta sillä ei olisi, Pasi Palmulehto sanoo YLE Uutisille.

Hänen mukaansa piraattijakelu ei ole mitenkään leimallisesti nuorten toimintaa, ja vain nuoriin kohdistuva ratkaisu olisi teennäinen. Palmulehto ei myöskään usko väitteeseen, että moni tiedostojen lataaja jakelisi niitä eteenpäin tietämättään.

- Se saattaa pitää paikkansa lähinnä joidenkin vanhempien tiedostojen lataajien osalta, jotka ei pidä sitä automaattisena. En usko, että hekään pitävät sitä onglmana.

Lyhdyn puheenjohtaja perää operaattoreille mahdollisuutta katkaista nettiyhteys sitä laittomasti käyttäviltä ja pitää myös operaattoreiden moraalisena velvollisuutena valvoa, ettei heidän tarjoamallaan palvelulla aiheuteta vahinkoa kolmannelle osapuolelle.

- Internet korvaa monesti jo puhelimen sekä postin ja pankin palveluita, niiden poistaminen ei olisi kenenkään edun mukaista. Lisäksi ensin pitäisi todistaa, että tiedostojen jakelu aiheuttaa vahinkoa. Asiasta on tutkimustietoa puolesta ja vastaan, ja jos niistä vetää keskiarvoa, niin ei siitä ainakaan haittaa pitäisi olla, Palmulehto vastaa.

Hän on varma, että näin ensimmäisenä toimiva operaattori menettäisi paljon asiakkaita.

Piraattien lataajat tuntevat lain

Selvä enemmistö suomalaisista mieltää nettipiratismin lain vastaiseksi, Lyhdyn teettämästä kyselystä selviää. Lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta piti internetiin luvatta laitetun musiikin tai elokuvien lataamista laittomana. Heistä kuitenkin 15 prosenttia ilmoitti, että heidän perheessään on ladattu piraattitiedostoja netistä viimeisen vuoden aikana.

Luvut ovat vielä suuremmat nuorilla. 15 - 24 -vuotiaista vain yksi kahdestakymmenestä ei tiennyt piraattitiedostojen lataamista laittomaksi, mutta kolmannes kertoi laittomia tiedostoja ladatun heidän kotonaan viime vuoden aikana. Kahdeksan prosenttia sanoi kotikoneelta myös jaetun laittomia tiedostoja.

Taloustutkimus haastatteli 1010:a 15 - 79 -vuotiasta suomalaista kesäkuussa.

YLE Uutiset

Jatka tästä