yle.fi


Olet tässä

Neljä teatteria eri puolilta Suomea ryhtyy yhdessä kokeilemaan uutta

julkaistu 28.10.2009 klo 16:42, päivitetty 28.10.2009 klo 18:05

Suomessa käynnistyy uudenlainen teatteriyhteistyö. Näyttelijöitä ja teknistä henkilökuntaa neljästä teatterista sekä ohjaaja kiertävät hankkeeseen osallistuvissa teattereissa. Ne ovat Tanssiteatteri Minimi Kuopiosta, Seinäjoen ja Turun kaupunginteatterit sekä Korjaamo Teatteri Helsingistä.

Korjaamon toimitusjohtajanRaoul Grünsteinin mielestä suurin haaste on luoda uudenlainen joustavampi tuotantomalli Suomeen.

-Meillä on samantyyppinen näkemys siitä, että jotain uutta voisi teatteriajatteluun Suomessa tuoda, kertoo Grünstein.

Teatteri voisi olla hänen mukaansa muutakin kuin talo ja kiinteä näyttelijöistä ja ohjaajista koostuva ryhmä, joka tuottaa kaikki esitykset. Hän ehdottaa rinnalle open-stage eli avoin näyttämö -mallia.

Kyseessä olisi teatteritalo, johon tuodaan erityyppisiä esityksiä, joko vierailuja tai erityyppisiä yhteistuotantoja, mutta tuotanto on irrotettu näyttämöstä.

Askel kohti keskieurooppalaista käytäntöä

Tuotannon irrottaminen teatteritalosta ja näyttämöstä on tuttu ilmiö muualla Euroopassa. Nyt neljä teatteria on tekemässä historiaa luomalla uutta toimintamallia Suomeen.

- Esimerkiksi Hollannissa tai Englannissa teatteritalo on eri asia kuin teatteriryhmä. Pääajatus on se, että teatteriryhmä tekee esityksen ja sitten neuvottelee teatteritalojen kanssa esityspaikoista, kiertueesta ja elinkaaresta, kertoo Grünstein.

Nyt neljä teatteria pyrkii tuoda keskieurooppalaista käytäntöä ainakin koemielessä Suomeen.

- Valtakunnallisuutta, kiertueita, pitempiä elinkaaria ja tekijöiden sekoittumista, painottaa Grünstein ja toivoo, että uuden toimintamallin avulla syntyisi uutta energiaa ja dynamiikkaa.

Kevyt tuotantomalli luo uusia mahdollisuuksia

Aiempaa kevyempi tuotantomalli luo mahdollisuuksia pidentää esitysjaksoja. Neljä ensi-iltaa ja esityskautta eri kaupungeissa vuoden sisällä tavoittaa laajempia katsojajoukkoja.

Helsingin tammikuun ensi-illan jälkeen seuraava ensi-ilta on Turussa maaliskuussa, syksyllä Seinäjoella ja vuoden 2011 alussa Kuopiossa. Kustannukset on jaettu ja käytännön vastuut myös osittain.

- Eri paikkakunnilla kiertää näyttelijäkunta ja jonkun verran teknistä henkilökuntaa sekä ohjaaja. Mutta kun esitys on omalla näyttämöllä, esittämisen pyöritysvastuu on sillä teatterilla, Grünstein kertoo.

Radion kulttuuriuutiset / Lisa Enckell

Jatka tästä