Darwinin teos pelastui vessankaapista
Brittikodin vessasta on löytynyt ensimmäisen painoksen kappale Charles Darwinin Lajien synty -kirjasta. Tiistaina myytävän harvinaisuuden hinta noussee 66 000 euroon, arvioi Christien huutokauppakamari.
Oxfordilainen perhe oli ostanut Darwinin vuonna 1859 painetun klassikon muutamalla shillingillä. Kirja ehti maata melkein 40 vuotta perheen vierasvessan kaapissa, ja sen löytymisestä on kiittäminen Darwinin juhlavuotta.
Nähtyään kuvan tutunnäköisestä kirjan kannesta Darwin-näyttelyssä perheen vävy tajusi, että vessankaapissa lojuva kirja on jotain erityistä. Lajien synnyn ensimmäisen painoksen suuruus oli noin 1 250 kappaletta.
Tänä vuonna evoluutioteorian isän syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta. Lajien synty puolestaan täyttää 150 vuotta.
AFP