yle.fi


Olet tässä

Rautatieaseman läheiset kulttuurikohteet ovat säilyneet vahingoittumattomina

julkaistu 9.11.2009 klo 16:04, päivitetty 9.11.2009 klo 16:33
Nykytaiteen museo Kiasma

Kuva: Touko Yrttimaa / YLE

Helsingin rautatieaseman metrotunnelin vesivahinko ei ole vaarantanut aseman lähellä sijaitsevia museoita. Myös Kansallisteatteri sekä Museoviraston suojelema rautatieasema ovat säilyneet vaurioitta.

Rautatieasemasta vastaava yliarkkitehti Martti Jokinen Museovirastosta kertoi lähes 150–vuotiaan aseman olevan turvassa, sillä metrotunneli on selvästi syvemmällä kuin aseman puurakenteinen pohja. Tilannetta kuitenkin seurataan. Tarkkailuasemissa ollaan myös Ateneumin, Kiasman, Kansallisteatterin sekä Musiikkitalon kellaritiloissa, vaikka vahinkoja ei olekaan maanantai-iltapäivään mennessä ilmaantunut.

Sekä Ateneumin että Kiasman kiinteistöpäällikkö Jari Paavilaisen mukaan kumpikin museo on säilynyt vaurioitta. Rautatieaseman tunnelista aiheutuva sortumisvaara ei myöskään uhkaa Paavilaisen mukaan Ateneumia, sillä se ei ole yhteydessä asematunneliin.

Musiikkitalon rakentaminen jatkuu normaalisti

Tilannetta seurataan myös Musiikkitalon rakennuksilla, vaikka rakennustyöt jatkuivatkin maanantaiaamuna normaalisti. Rakentamisesta vastaavan Senaatti-kiinteistöjen johtava asiantuntija Tuomo Hahl toteaa kuitenkin Musiikkitalon sijaitsevan niin kaukana asemasta, että vaaraa ei pitäisi olla. Lisäksi talon pohjustuksia ympäröi patoseinä, joka estää veden pääsyn rakennukseen.

Vahinko on kuitenkin saanut havahtumaan ja tarkistamaan turvallisuusjärjestelyjä. Esimerkiksi rautatieasemalta puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Kansalliskirjastossa pohditaan, ovatko arkistot turvassa, jos vastaavanlainen vesivahinko sattuisi lähempänä. Hallintopäällikkö Dorrit Gustafssonin mukaan Kansalliskirjastoa ympäröivät kalliorakenteet.

- On ennalta-arvaamatonta, miten vesi kalliorakenteissa liikkuu, kertoo Gustafsson.

Radion kulttuuriuutiset

Jatka tästä