Sopraano Elisabeth Söderström on kuollut
Ruotsalainen oopperatähti Elisabeth Söderström on kuollut. Kansainvälisesti tunnustettu sopraano kuoli Tukholmassa 82-vuotiaana.
Söderström teki ensiesiintymisensä vuonna 1947 Drottningholmin linnateatterissa, jossa hän esiintyi W. A. Mozartin oopperassa Bastien und Bastiennen. Vuosina 1949 - 1980 hän työskenteli Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa.
Samaan aikaan hän kuitenkin kiersi esiintymässä suurissa kansainvälisissä oopperoissa. Lisäksi Söderström levytti säännöllisesti.
Söderström esiintyi ensimmäistä kertaa New Yorkin Metropolitan-oopperassa vuonna 1959. Tuolloin hän lauloin Susannan roolin Mozartin teoksessa Figaron häät.
Vuosina 1993 - 1996 Söderström johti Drottningholmin linnateatteria.
AP