USA:n siirtolaisvirran ensimmäisestä tulokkaasta löytyi valokuvia
Kuva: Siirtolaisuusinstituutti
Yhdysvalloissa on löytynyt valokuvia naisesta, joka aloitti eurooppalaisten suuren siirtolaisvirran Yhdysvaltoihin lähes 120 vuotta sitten. Atlantin olivat 1800-luvun aikana toki ylittäneet miljoonat jo häntä ennenkin, mutta Annie Moore oli ensimmäinen, joka rekisteröitiin Ellis Islandissa, suursiirtolaisuuden portilla.
New Yorkin satamassa Hudsonjoen suulla sijaitseva pienestä Ellisin saaresta tehtiin kaikkien siirtolaisten kauttakulkupaikka tammikuun 1. päivänä vuonna 1892. Ensimmäisenä tulokkaana kirjattiin irlantilaistyttö, joka sittemmin sai pronssipatsaan sekä New Yorkin satamaan että Irlantiin.
Perimätiedon mukaan Annie Moore täytti 15 vuotta juuri tuona uudenvuodenpäivänä, jolloin hän astui ensi kertaa uuden kotimaansa kamaralle. Se kuulostaa hyvältä, mutta oikeasti tyttö oli 17-vuotias. - Jo tuolloin ymmärrettiin PR:n päälle, arvelee Mooren juuria selvittänyt sukututkija Megan Smolenyak.
Vakiintuneen tarinan mukaan Annie Moore matkusti länteen ja kuoli Texasissa, mutta Smolenyakin tutkimus kumoaa tämänkin tieon. Mooresta ei tullut lännen valloittajaa, hän kuoli köyhänä New Yorkissa vuonna 1924.
"Annie on symboli"
Valokuvia Mooresta ei tiedetty olevankaan, mutta nyt sukulaiset ovat kaivaneet kotialbumeistaan kaksi otosta, joissa heidän mukaansa on aikuinen Annie Schayer eli entinen Moore. Toisessa hänen polvellaan on tyttövauva, yksi hänen ainakin 11 lapsestaan.
Toinen kuva julkaistiin tällä viikolla New York Times -lehdessä. Tuossa otoksessa Annie Schayer on jo ikääntymässä. Smolenyakin mukaan Mooresta on olemassa myös kolmas kuva, kunhan se vain löytyy. Siinä nuori Annie seisoo veljensä rinnalla pian Yhdysvaltoihin saapumisen jälkeen.
- Siitä kuvasta tulisi ikoni. Siitä tehtäisiin julisteita, Smolenyak hehkuttaa. Hänen mukaansa Annie Moore ei ole vain siirtolaisuuden vaan myös amerikkalaisen unelman symboli.
Ellis Island oli tulokkaille vakava paikka, sillä siellä ratkaistiin, kelpasivatko he uuteen maahan. Kaksi prosenttia käännytettiin, minkä vuoksi Ellis Islandia on kutsuttu myös Kyynelten saareksi.
Siirtolaiskeskus suljettiin vuonna 1954. Nykyisin se museo. Siirtolaisten muistoa pitää yllä säätiö, joka muun muassa tarjoaa mahdollisuuden etsiä internetin avulla sukulaisia Ellis Islandiin rantautuneiden joukosta.
AFP, YLE Uutiset