Muusikoitakin koulutetaan jo runsaasti yli tarpeen
Kuva: YLE
Ammattimuusikoita koulutetaan nyt enemmän kuin koskaan. Työttömiä ammattimuusikoita on satoja ja satunnaisia töitä tekeviä sitäkin enemmän. Kulttuurialojen ammatillisen koulutuksen ylitarjonta on aina vain paheneva ongelma.
Koulut saavat jokaisesta kulttuurialan ammattiopiskelijasta enemmän valtion rahaa kuin muiden alojen opiskelijoista. Nyt medianomeja ja artisaaneja tursuaa oppilaitoksista tuhansia vuosittain, eikä kukaan oikein tiedä, mistä he kaikki leipänsä saavat.
Musiikin ammattilaisista alkaa olla myös ylitarjontaa. Viiden miljoonan Suomessa on lähes 30 ammatillista oppilaitosta, joissa koulutetaan muusikoita. Viidentoista miljoonan asukkaan Hollannissa vastaavia kouluja on reilut kymmenen.
Viulisti, musiikin opettaja Mauno Järvelä Kaustiselta sanookin, että koulutustilanne on parempi kuin koskaan ja samalla sen toinen puoli on se, että musiikkiammattilaisille ei ole töitä.
Vuonna 2002 musiikkialan työryhmä esitti koulutuksen vähentämistä. Sen jälkeen on käynyt päinvastoin - koulutusta on lisätty. Uusien musiikkilinjojen perustamisesta tehtiin luvanvaraista vuonna 2003. Sitä ennen muutama ammattikorkeakoulu perusti pikaisesti musiikkilinjan. Joissakin kouluissa toisilta aloilta tyhjäksi jääneitä oppilaspaikkoja on muutettu musiikin paikoiksi.
Opetusministeriössä on juuri valmistunut koulutussuunnitelma vuonna 2011 alkavalle viiden vuoden jaksolle. Tavoitteeena on edelleen kulttuurialojen koulutuksen supistaminen, niin kuin piti tapahtua jo kuluvalla suunnittelukaudella.
Opetusministeriön neuvotteleva virkamies Ville Heinonen sanoo, että koulutuksen tulevaisuudesta päättää seuraava hallitus. Sitä ennen ei voida sanoa, mitä tapahtuu.
- Kyllähän nyt jo voimassaolevassa kehittämissuunnitelmassa tavoite on asetettu matalammalle, kuin mitä koulutustarjonta on. Ongelma on se, että todellinen koulutustarjonta ei ole saavuttanut asetettuja tavoitteita, selittää Heinonen.
Mauno Järvelän visiossa ammattimuusikoille olisi töitä, jos ajatuksia vähän muutettaisiin. Hänen mielestään nyt jos koskaan pitäisi satsata harrastajiin ja lisätä lasten ja nuorten soitonopetusta laajalla rintamalla.
Järvelä sanoo, että muuten Suomessa ei kohta kuulla missään omaehtoista musisointia ja akustista soitantoa. Soittotaito katoaa. Ja toisaalta, jos harrastajia on paljon, sieltä poimiutuisivat varhaisessa vaiheessa paljon kaivatut huippuosaajat, joita kannattaa kouluttaa pidemmälle.
YLE Uutiset / Ritva Säilä