Uudet ruotsalaissadut ilakoivat ihmisten erilaisuudella
Suomen lastenkirjamarkkinoille on pyrkimässä uudenlainen tulokas, ruotsalainen Sagolikt Bokförlag. Sen kaikki kirjat kertovat positiivisella tavalla ihmisten erilaisuudesta ja kyseenalaistavat vakiintuneita käsityksiä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Ruotsalaisen kirjailijan Anette Skåhlbergin tytär halusi ilta toisensa jälkeen kuulla pelkkiä prinsessasatuja. Skåhlberg kyllästyi passiivisiin prinsessoihin ja päätti kirjoittaa itse prinsessasta, jonka onni ei ole kiinni prinssistä ja valkoisesta ratsusta. Siitä syntyi lastenkirjakustantamo Sagolikt Bokförlag.
Skåhlbergin ensimmäinen kirja kertoo prinsessasta Kristallasta, joka pelastaa vuorilla lohikäärmeitä luopumatta kuitenkaan kauniista prinsessamekoista ja olematta karski mimmi. Skåhlberg ei myöskään tyytynyt lisäämään monimuotoisuutta vain lusikalla. Kun Kristalla aikuisena valitsee puolison, tämä ei olekaan prinssi vaan aseseppä - ja nainen.
Erilaisuus ei ole vika
Erilaisuus on niin Ruotsissa kuin Suomessakin edelleen usein kiusallinen asia, jota kuuluu sietää mutta josta olisi helpompi vaieta. Opettaja-lehti teki Suomessa vastikään kyselytutkimuksen siitä, miten opettajat suhtautuvat seksuaalisiin vähemmistöihin. Tiivistetysti tulos oli, että totta kai homot ja lesbot hyväksytään mutta mieluummin koko asiasta oltaisiin puhumatta.
Anette Skåhlbergin ja kuvittaja Katarina Dahlqvistin kahden naisen kustantamon johtotähti on, että erilaisuus ei ole ihmisessä vika vaan pelkkä ominaisuus. Tärkeimpänä tavoitteena on antaa itseluottamusta niille lapsille, jotka eivät voi tai eivät halua olla aivan samanlaisia kuin muut. Kirjojen aiheet on helppo löytää, sanoo Skåhlberg: jos jokin asia kiukuttaa häntä, siitä syntyy useimmiten hyvä kirja.
Prinsessasadun jälkeen ilmestyneessä kirjassaan Skåhlberg kysyi, mitä ihmeellistä on siinä, jos poika haluaa pukeutua hameeseen; voihan tyttökin vetää huoletta jalkaansa housut. Hameessakin voi pelata jalkapalloa ja olla poika, todistaa Kalle med klänning -kirja. Toisessa Kallesta kertovassa kirjassa luokkatoverit äänestävät hänet Luciaksi, vaikka opettaja yrittää vängätä, että Lucia voi olla vain tyttö.
Maaliskuussa ilmestyvässä kuudennessa kirjassa pohditaan rakkautta, joka ei aseta ehtoja. Päähenkilöinä on kaksi kymmenvuotiasta tyttöä, kaksossisarukset, joista toinen on ollut kateissa nelivuotiaasta asti ja varttunut villiksi susien hoivissa. Kun hän löytyy, sisar joutuu miettimään, miten hyväksyä toinen yrittämättä muuttaa häntä.
Vaihtelu on virkistänyt
Anette Skåhlberg kertoo, että kirjat ovat herättäneet myös tuohtumusta. Häneltä on muun muassa tivattu, millainen mies tulee pojasta, jonka annetaan pitää päällään hametta. Joidenkin mielestä ei ole mitään syytä ruveta puhumaan asioista, joista on ennenkin ymmärretty vaieta.
Enimmäkseen vastaanotto on kuitenkin ollut innostunutta. Kustantamo tekee paljon yhteistyötä etenkin esikoulujen ja koulujen kanssa, ja myös yksityiset ihmiset ovat kiittäneet sitä, että vakiintuneisiin satuihin on tullut vaihtelua.
Nyt nämä elämän monimuotoisuudella ilakoivat tarinat pyrkivät ulkomaisille markkinoille, myös Suomeen. Skåhlberg kertoo, että suomenruotsalaisia asiakkaita jo on - sekä kirjakauppoja että yksittäisiä nettiasiakkaita - ja parhaillaan kirjoille haetaan suomenkielistä kustantajaa.
Radion kulttuuriuutiset / Anniina Wallius