Moni teatteri peruu ja siirtää esityksiä, osa odottaa sopua työehtokiistaan
Kuva: YLE
Suomen Näyttelijäliiton antama varoitus lauantaina 27. maaliskuuta tapahtuvasta työnseisauksesta on saanut monet teatterit perumaan näytäntönsä ja aikaistamaan ensi-iltoja. Työehtokiistan osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan perjantaina 19.3. kello 10.
Valtakunnansovittelijalla on ratkottavanaan rahakiista, jossa osapuolet ovat varsin kaukana toisistaan. Maailman Teatteripäivän vietto 27.3.2010 on siis vaarassa sujua Suomessa tyhjin estradein.
Suomen Näyttelijäliitto hakee uudella sopimuksella erityisesti rakenteellista korjausta palkkoihin, siis ilta- ja lauantailisiä. Työnantajia edustava Suomen Teatterit ry sanoo, että vaatimus on ylimitoitettu. Se on tarjonnut näyttelijöille erillistä esityslisää, jonka kustannusvaikutukset jäävät noin puoleen näyttelijöiden vaatimuksesta.
Moni teatteri on ilmoittanut aikaistavansa ensi-iltojaan tai peruvansa teatteripäivän näytökset kokonaan.
Joensuun kaupunginteatteri on perunut lauantailta Suomen talvisota - uuden ajan iltamat -esityksen kaksi näytöstä. Viimeinen sikari -näytelmän ensi-ilta Kiteellä on siirretty lauantailta perjantaille 26.3.
Riihimäen Teatteri peruu Potenssia ikä kaikki -näytelmän esitykset 27.3. klo 14.00 ja 19.00.
Kuopion kaupunginteatteri ilmoittaa peruvansa kaikki esityksensä työnseisauspäivänä.
Vaasan kaupunginteatteri on ilmoittanut aikaistavansa Kaislikossa suhisee -näytelmän ensi-illan lauantailta perjantaille. Myös muut näytökset lauantaina 27.3. on peruttu. Wasa Teatern on peruuttanut kolme lauantain esitystään.
Savonlinnan kaupunginteatteri aikaistaa Housut pois -musikaalikomedian ensi-illan perjantaille 26. maaliskuuta.
Jyväskylä ja TTT seuraavat tilannetta
Jyväskylän kaupunginteatteri seuraa neuvotteluiden etenemistä eikä vielä ole ilmoittanut esitysten perumisesta. Uusia varauksia lauantaille 27.3. ei kuitenkaan oteta. Jos työnseisaus toteutuu, Tulikoe ja Ulvova mylläri peruuntuvat lauantailta.
Tampereen Työväen Teatteri on varautunut tarjoamaan lauantain esityksiin liput varanneille korvaavaa ohjelmaa. Toistaiseksi alkuperäiset lippuvaraukset ovat kuitenkin edelleen voimassa. Jos näyttelijöiden työnseisaus toteutuu, lavalle kipuaa teatterinjohtaja Riku Suokas esittämään kaksi näytöstä Luolamies -stand up -monologiaan.
YLE Uutiset