Suomessa siirrytään elokuvien digitaalisiin siirtoihin
Kuva: Universal Pictures
Elokuvien levitysyhtiö FS Film Oy ja elokuvateatteriketju Bio Rex Cinemas ovat ensimmäisinä Suomessa ottaneet käyttöön elokuvamateriaalin siirron digitaalisesti SmartJog-palvelun avulla. Järjestelmän tarkoituksena on edistää viihdeteollisuuden digitalisoitumista.
- Tuhkapilvien tapaiset ulkoiset force major -tilanteet eivät ole enää esteenä elokuvien pääsylle valkokankaalle aikataulujen mukaisesti, kertoo teatterilevityksen johtaja Timo Räisänen FS Film Oy:stä.
FS Film Oy:n ensimmäinen täysimittainen SmartJog-elokuvasiirto Bio Rex -ketjun teattereille on 16. heinäkuuta ensi-iltansa saavat Knight & Day -elokuva.
Ympäristöystävällisyys lisääntyy
Digitaalinen siirto korvaa myös perinteiset varastot ja kuriiripostin.
- Pystymme myös pienentämään jakelun aiheuttamaa ekologista kuormitusta ja säästämään huomattavasti aikaa, toteaa Bio Rex Cinemasin teatteritoimintojen päällikkö Aku Jaakkola.
SmartJogin on palveluja käyttää 120 maailman johtavaa studiota, 150 kansainvälistä ohjelmayhtiötä ja yli 250 jälkituotantolaitosta.
YLE Uutiset/Jussi Mankkinen