Sarjakuvasankarit mielivät Helsingin kadunnimiin
Kuva: YLE
Helsingin uusille kaduille on ehdotettu sarjakuva-aiheisia nimiä. Suomen Sarjakuvaseuran tekemä aloite liittyy suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlaan, jota vietetään ensi vuonna.
Suomen sarjakuvaseura haluaisi nimetä jonkin uuden helsinkiläisen alueen kadut sarjakuvan tekijöiden ja sarjakuvahahmojen mukaan. Sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja Kalle Hakkola kertoo, että Helsingin kaupunki on näyttänyt sarjakuvakaduille vihreätä valoa.
- Nyt keskustellaan siitä, minne nimet tulisivat. Uusille alueille, kuten Kalasatamaan ja Länsisatamaan tai jonnekin muualle on varmaan odotettavissa sarjakuva-aiheisia tiennimiä.
Ehdotuksia nimistä pohtii sarjakuvaseuran työryhmä. Työryhmän esitystä käsittelee Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, joka nimeää vuosittain yli sata uutta katua.
Aku Ankan katu on epätodennäköinen
Suomen sarjakuvaseuran työryhmän mukaan Aku Ankan katua ei Helsinkiin ole odotettavissa. Todennäköisempi olisi esimerkiksi Viivin ja Wagnerin katu, sillä kaikki nimet tulevat todennäköisesti olemaan alkuperältään kotimaisia.
- Kun juhlitaan kotimaisen sarjakuvan satavuotista juhlaa, nimetkin ovat suomenkielisiä, Hakkola arvelee.
Suomen sarjakuvaseuran toiminnanjohtajan mukaan muumit ovat yksi selvimpiä ja ehkä myös kaupunkia eniten kiinnostavimpia aiheita.
- Tove Janssonin katu esimerkiksi, Hakkola nauraa.
Radion kulttuuriuutiset / Janne Sundqvist