Kulttuuri |

Kulttuuri menettää eniten ammattikorkeakoulujen leikkauksissa

Ensi vuonna voimaan astuvat ammattikorkeakoulujen leikkaukset herättävät voimakkaita tunteita maakunnissa. Suurin häviäjä on kulttuuri, jonka aloituspaikoista katoaa yli kolmannes.

Lahden taideinstituutin kuvataiteen opiskelijoita koulun maalausluokassa.
Lahden taideinstituutin kuvataiteen opiskelijoita koulun maalausluokassa. Kuva: Yle

Johan Strauss nuoremman operetin kimpussa on historiallinen kokoonpano.

Harjoituksissa on mukana koulun viimeiset uudet opiskelijat, sillä valtakunnallisesti merkittävä musiikkiteatterikoulu, Lahden Musiikki- ja draamainstituutti lopetetaan.

Suomen suurimman musiikkiteatterin, Helsingin Kaupunginteatterin apulaisjohtaja on harmissaan.

– Jos mitään muuta ei tule tilalle, se on silloin ihan selvästi menetys, Rentola toteaa.

Lahden Musiikki- ja draamainstituutin kasvatteja on nähty useissa Helsingin Kaupunginteatterin produktioissa.

– Musiikkiteatterin kuorotehtävissä pitää osata laulaa, näytellä ja tanssia hyvin. Meillä on ollut säännöllisesti useita ihmisiä Lahdesta mukana, Rentola kertoo.

Hän oli itse mukana perustamassa musiikkiteatterikoulutusta Lahteen.

Lahden taideinstituutin musiikkiteatterilinjan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat lauluharjoitusten jälkeen flyygelin ympärillä.
Lahden musiikki- ja draamainstituutin musiikkiteatterilinjan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat lauluharjoitusten jälkeen opettajansa kera flyygelin ympärillä. Kuva: Yle

Kulttuuri suurin häviäjä

Ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen leikkaukset iskevät kovimmin kulttuuriin.

Hieman yli 2 000 opiskelupaikasta katoaa yli kolmannes, noin 740 paikkaa.

Yksi häviäjistä ovat puurakentamiseen erikoistuneet konservaattorit, joiden koulutus lakkautetaan Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Suomen ainoan rakennuskonservointikoulun lopetus on herättänyt laajaa ihmetystä Pohjoismaissa.

- Se on suorastaan katastrofi rakennusperinnön säilyttämisen kannalta. Jos koulutus lopetetaan, silloin loppuu myös ammattikunnan olemassaolo. Kuka silloin huolehtii siitä, että arvokkaat rakennukset säilyvät tuleville polville, Suomen-osaston varapuheenjohtaja Liisa Valkeapää Pohjoismaisesta konservaattoriliitosta ihmettelee.

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservoinnin opiskelija restauroivat aittaa Ilmajoella.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservoinnin opiskelija restauroivat aittaa Ilmajoella. Kuva: Yle

Kuvataide pesuveden mukana

Opetus- ja kulttuuriministeriön sanelemat leikkaukset ovat kirpaisseet erityisesti Lahtea, josta katoaa Musiikki- ja draamainstituutin lisäksi myös vuonna 71 perustettu kuvataidekoulu, Lahden Taideinstituutti.

Kuvataideakatemian rehtori Markus Konttinen pitää kehitystä huolestuttavana.

- Ammattikorkeakoulukenttä on sellainen välittäjäporras ja kouluttajana hyvin korkeatasoinen. Siihen ei voi suhtautua missään mielessä väheksyvästi. Tilanne on huolestuttava.

Kuvataidetta opetetaan seitsemässä ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea.

- Suomessa ajatellaan osittain vielä liikaa pääkaupunkikeskisesti, että siinä mielessä ammattikorkeakoulukenttä on sellainen luonteva tapa kulttuurin jalkauttamiseen myös maakuntiin, Konttinen muistuttaa.

Koko Suomen ammattikorkeakoululaitoksesta katoaa ensi vuonna noin joka kymmenes aloituspaikka.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä