Kotimaa |

Kulttuuriministeri lauloi yleisölle Laura Voutilaisen hittibiisin – katso video

Esiintyminen oli osa lauluntekijä Turkka Malin juhlakonserttia Forssassa.

Sanni Grahn-Laasonen
Sanni Grahn-Laasonen Kuva: Emmi Tulokas / Lehtikuva

Somero-lehti julkaisi iltapäivällä Facebook-sivuillaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) taidonnäytteen laulun saralta. Ministeri esitti yleisölle Kerran-kappaleen, joka oli suuri hitti 1990-luvulla. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on Laura Voutilainen.

Ministerin duettopariksi lavalle nousi kappaleen sanoittaja Turkka Mali.

Grahn-Laasosen esiintyminen oli osa laulaja-lauluntekijä Turkka Malin 60-vuotisjuhlakonserttia. Kaksipäiväisessä juhlakonsertissa Forssan työväentalolla esiintyivät hallituksen edustajan lisäksi muun muassa Meiju Suvas ja  Isto Hiltunen.

Musikaalinen kulttuuriministeri on aiemmin maininnut suosikkiartistikseen 70-luvun tähden Seija Simolan. Myös Jari Sillanpään, Maarit Hurmerinnan ja Jenni Vartiaisen musiikki on Grahn-Laasoselle mieluista.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä