Kumpula-Natri: En tiedä, mitä lisäajalla olisi voitettu
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ei näe ongelmaa siinä, että kansanedustajilla on ollut vain vähän aikaa tutustua Espanja-vakuussopimukseen. Edustajille toimitettiin 70-sivuinen käännös sopimuksen pääkohdista keskiviikkona iltakahdeksan aikoihin.
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ei pidä ongelmallisena, että kansanedustajilla on ollut vain vähän aikaa tutustua Espanja-vakuussopimukseen. Edustajille toimitettiin 70-sivuinen käännös sopimuksen pääkohdista keskiviikkona iltakahdeksan aikoihin. Eduskunta kokoontuu tänään torstaina kahdelta käsittelemään asiaa.
- Minulle on tärkeää se, että virkamiehet ja ministerit esittävät lainmukaisella vastuulla sen oleellisen sisällön. Hallitus esittelee linjan ja tiedonannosta äänestetään. Tiedonanto kattaa oleellisen informaation vakuusjärjestelystä. Oleellista on vakuusmallissa, että Suomen riski rajataan.
Kumpula-Natri sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, ettei hän tiedä, mitä pidemmällä ajalla olisi voitettu.
- Eurooppalaiset kokoukset tulevat päälle ja suuri valiokunta on joka tapauksessa evästämässä ministeri Urpilaista huomiseen Ecofin-euroryhmän kokoukseen.
Oppositio on eri linjoilla.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan aikaa ei ollut millään muotoa riittävästi.
- Pitää olla niin, että se joka lainaa antaa, sillä on myös oikeus aikataulullisesti näistä asioista olla perillä. Isoin asia on se, että hyväksytäänkö se, että suomalainen veronmaksaja alkaa ottaa vastuuta espanjalasista pankeista - siihen tämä vakuussopimus liittyy.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo, ettei vakuussopimus sinällään ole olennainen asia.
- Se on talousjuridiikkaa, jossa on tiettyjä asioita sovittu. Tiedonanto ei tuonut yhtään mitään uutta.Oleellinen kysymys on se, uskovatko suomalaiset, että pankkien tukemiselle on jokin loppupiste. Sivuseikkoja on, mihin järjestykseen termejä laitetaan - ne eivät kriisejä ratkaise eivätkä tuo turvaa.
