Kumpula-Natri: Kertaan harjoiteltu malli helpotti vakuusneuvotteluja
Kumpula-Natrin mukaan Espanjan pankkien tukeminen ei lisää Suomen riskejä eurokriisissä. Suuren valiokunnan puheenjohtaja myös näpäytti oppositiota Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa.
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) mukaan Espanjan kanssa käytyjä vakuusneuvotteluja helpottivat aiemmin Kreikan kanssa käydyt vakuusväännöt. Kahdenkeskisen sovun lisäksi sopimuksen piti käydä myös muille euromaille.
- Kertaalleen harjoiteltu malli edesauttoi, että löytyi nopeammin kaikille osapuolille tyydyttävä ratkaisu, Kumpula-Natri arvioi Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa.
Kumpula-Natri näpäytti oppositiota. Hän sanoi, että se on vakuusneuvottelujen edetessä aina poiminut uuden asian, josta valittaa, kun edellinen valituksenaihe on saatu päätökseen opposition toivomalla tavalla.
- Ensin ei uskota, että vakuuksia saadaan. Kun ne saadaan, epäillään ovatko ne tarpeeksi suurelle osuudelle.
Puheenjohtajan mielestä Espanjan pankkien tukeminen ei lisää Suomen vastuita eurokriisissä. Vakuudet kattavat 40 prosenttia lainasummasta.
- Espanjan osalta vakuudet kattavat sen riskin, jonka takaukset tuovat, Kumpula-Natri toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Vasemmistoliitto yrittää tosissaan paluuta europarlamenttiin
Ehdolle lähtee muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Suomi katsoo itään: Selvitys paljastaa, minne valtionjohto matkustaa
Kauppasuhteet ja YK korostuvat Suomen poliittisen johdon matkustelussa, kertovat Yle Uutisten kokoamat tiedot. Presidentit ja pääministerit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana viettäneet eniten aikaa Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Keskisuomalainen: KT:n Jalonen luopuisi kuntaliitosten suoja-ajasta
Viiden vuoden irtisanomissuoja ja uusista liitoksista tuleva jatkoaika ei ole Markku Jalosen mielestä tätä päivää.
Hallitus antaa esityksen lisäbudjetista eduskunnalle
Lisäbudjettiehdotuksessa esitetään lisätukea muun muassa telakka- ja meriteollisuudelle ja asuntotuotannolle. Myös suurpetojen vahinkojen korjaamiseen ehdotetaan runsaan kolmen miljoonan euron lisäystä.
Soininvaara: SDP ja kokoomus sabotoivat toisiaan
Soininvaaran mukaan hallitus ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi pitää pystyssä hinnalla millä hyvänsä.
EU-johtajat haluavat lopettaa verokikkailun - Katainen yllättyi nopeista tuloksista
EU-maiden johtajat ovat etsineet Brysselissä keinoja puuttua yritysten lailliseen veronkiertoon. EU-maiden mukaan lakeja pitää kiristää, ettei laillinen veronkierto enää olisi mahdollista. Unionin jäsenmailta jää saamatta arvioiden mukaan tuhat miljardia euroa joka vuosi veronkierron takia.
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
"Vähemmän salailua, enemmän tietoa vaihtoehdoista EU-kriisin hoidossa"
Maan johtavat perustuslain ja talouden asiantuntijat löysivät paljon huomautettavaa EU-kriisin hoidosta niin meillä kuin koko Euroopan unionissa keskiviikkona järjestetyssä kuulemisessa. Eduskunnan tarkastusvaliokunta peräsi lisää avoimuutta ja vaihtoehtojen esittämistä. Professorien mukaan perustuslakia on koeteltu pitkin kriisin hoitoa.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
