Brysselin iskut

Kun pelko tulee lähelle

Brysseliläiset ovat yrittäneet väistellä pelkoa marraskuusta asti. Turvallisuuden tunnetta on vaikea palauttaa, kirjoittaa Ylen Brysselin-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos.

Nuori mies sytyttää kynttilöitä Place de la Boursen aukiolla Brysselissä uhrien muistoksi.
Nuori mies sytyttää kynttilöitä Brysselissä uhrien muistoksi Kuva: Yoan Valat / EPA
Bryssel

Tiistaina aamupäivällä ehdin pysähtyä ajatuksineni puoleksi minuutiksi. Oli tarkoitus kirjoittaa viesti kotiin. Ympärillä pyöri kymmenien toimittajien, satojen poliisien ja huutavien ambulanssisireenien epätodellisuus. Pysähtyessä annoin hetken ajan keskittymisen herpaantua. Taka-alalta hiipinyt tunne oli epämiellyttävä.

Vähän aiemmin moottoritien ramppia pitkin vastaani oli kävellyt matkalaukkujaan raahaavia ihmisiä, joiden päällimmäinen ajatus oli päästä pois lentokentältä. He pyyhkivät räjäytetyn terminaalin pölyä vaatteistaan, puhuivat liikaa ja huitoivat kuvaillessaan katon putoamista.

Neljä kuukautta sitten yritin käsittää tapahtunutta Pariisissa. Bataclanin takaa sivukadulta ei ollut ehditty siivota edellisen yön ensiaputarvikkeita tai huuhtoa katuojaan valunutta verta. Ihmiset hokivat elämän jatkuvan. Illalla kadut olivat kuitenkin autiot.

Ihmiset hokivat elämän jatkuvan. Illalla kadut olivat kuitenkin autiot.

Reilu vuosi sitten tammikuussa seisoin tuulessa keskellä ranskalaista kurapeltoa, pienellä kukkulalla ja tähyilin, kuinka savu nousi parin kilometrin päässä olevasta teollisuushallista. Ranskan poliisi oli saartanut ja tappanut Charlie Hebdon terroristit.

Viime vuoden tammikuusta asti myös Belgia on ollut sijoiltaan. Charlie Hebdon iskun jäljet johtivat Molenbeekiin, Brysselin keskustan tuntumaan. Siitä asti matalalla pyörivät helikopterit ja poliisin sireenit ovat olleet osa Brysselin äänimaisemaa.

Marraskuussa, Pariisin iskujen jälkeen, Bryssel suljettiin terroriuhan takia. Sulku eteni tartuntana. Kauppakeskukset ja metro pantiin kiinni, koska turvallisuutta ei voitu taata. Koska metro oli suljettu, osa bussinkuljettajista kieltäytyi tulemasta töihin. Yhden kaupunginosan pormestari päätti panna koulut kiinni, jolloin yksikään pormestari ei uskaltanut ottaa riskiä koulujen auki pitämisestä. Yksi sulki uimahallin, muutkin hallit hiljenivät.

Olimme sitä mieltä, että elämää pitää jatkaa. Mutta kukaan ei halunnut mennä kuntosalille, jonka julkisivu on lasia. Sekin pantiin kiinni.

Kukaan ei halunnut mennä kuntosalille, jonka julkisivu on lasia.

Muutaman päivän kuluttua viranomaiset päättivät  purkaa sulun, yhtä selittämättä kuin se olivat aloittaneet sen. Miljoonakaupunki yritti heräillä kolmen päivän kohmeesta. Jotkut arvostelivat viranomaisia ylireagoinnista, toiset eivät vieläkään uskaltaneet viedä lapsiaan kouluun.

Joulumarkkinoiden tunnelma oli tyhjä. Asiakkaat eivät tulleet. Sotilaita oli enemmän kuin markkinakauppiaita.

Grande Placella tunsin, että en voi pysähtyä turistijoukkoon. Metrossa haravoin katseella tavallista paksumpia vyötäröitä, pälyileviä silmiä, isoja kasseja. Ihmettelin, miksi lentokentällä ei ole kuin kaksi sotilasta vartiossa.

Ennen Pariisin iskuja jopa korkeat Euroopan maiden tiedusteluviranomaiset arvioivat, että iskuja voi tapahtua mutta se ei ole todennäköistä. Tuo arvio satoi räjähdysten voimasta rikkoutuneiden lasien mukana maahan.

Euroopan kaupunkien turvallisuudentunteeseen on purtu reikiä. Taistelu terrorismia vastaan näkyy iskujen jälkeen pitkään Ranskan ja Belgian katukuvassa. Uusia iskuja ei pystytä sulkemaan pois. Uhka on kuitenkin jotenkin suhteutettava. Todellisuutta ei - ainakaan tällä hetkellä - voi verrata maihin, joissa terroristijärjestö ISIS taistelee aktiivisesti ja joista sitä paetaan esimerkiksi Eurooppaan.

Miten uhkan voi suhteuttaa omassa elämässään? Sillä hetkellä kun istuin kadunvarteen kirjoittamaan viestiä Zaventemista, tunsin, että orastava pelko oli jossain lähellä. Nousin ylös ja jatkoin työtä. Rutiinin jatkaminen pitää kiinni realiteeteissa.

Terrori-isku sivalsi paikkoja, jotka jokainen Brysselissä käynyt tuntee. Huomenna tuohon aikaan olisin ollut metrossa. Perjantaina olisin ollut kentällä. Tänään en ollut – mutta jotkut olivat.

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä