Kotimaa |

Kun raavas motoristi sanoo, niin koulukiusaajakin uskoo

Kiusaamisesta puhutaan kouluissa paljonkin, mutta välillä auttaa, kun viesti tulee ulkopuolelta. Tampereen seudulla moottoripyöräkerhot ovat vierailleet kouluissa keskustelemassa kiusaamisesta ja kaveruudesta.

Motoristit pitävät puhetta koululaisille juhlasalissa.
Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Desibelejä riittää, kun prätkäletka kurvaa Tampereen keskustassa Tammelan koululle. Idea kiusaamisen vastustamisesta kouluvierailuilla keräsi alueen moottoripyöräkerhot nopeasti taakseen.

Kosketuspintaa aiheeseen on monella motoristillakin.

-  Itselläni on kokemusta sekä kiusaamisesta että kiusatuksi tulemisesta. Muuallakin yhteiskunnassa ovat vallalla kovat arvot, eli aihe on yleisemminkin ajankohtainen, kertoo Ari Santaharju Sons of Abraham MCC:stä.

Tammelan alakoulu sai ensin kuulla liikuntasalissa perusasioita kaveruuden merkityksestä. Sen jälkeen siirryttiin takaisin ihmettelemään - ja kaasuttelemaan - näyttäviä ajopelejä.

Motoristeja ei ollut vaikea houkutella mukaan tempaukseen. Pyöriä oli koulun pihalla kymmeniä.

- Se kuuluu biker-kulttuuriin. On kunnia-asia, että heikommista pidetään huolta. Jos me, opettajat ja yhteiskunta onnistumme vähentämään koulukiusaamista, kaikki voittavat, Santaharju sanoo. 

"Hyvä kaveri on luotettava eikä kiusaa"

Kertaus on opintojen äiti, mutta perusasiat tuntuvat olevan Tammelan koululaisilla jo hallussa.

- On puhuttu koulussa, että ketään ei saa kiusata ja kaikkien kaveri pitää olla. Itse menisin heti auttamaan, jos kuulisin että jotakuta kiusataan, Wilma Malin sanoo.

- Hyvä kaveri on luotettava eikä kiusaa, Oskari Pekkala tietää. 

Motoristit ovat ideoineet myös koululle asennettavan postilaatikon, johon oppilaat saavat jättää viestejä kiusaamisesta.

"Oppilaat näkevät, että asia on kaikille yhteinen"

Kouluvierailuja aiotaan jatkaa entistä laajemmalla alueella ja muillakin paikkakunnilla.

Opinahjoissa ulkopuolinen apu otetaan kiitollisena vastaan. Vaihtelu auttaa viestin perillemenoa.

- Opettajien pitää puhua aiheesta säännöllisesti, joten se voi herkästi muuttua saarnaukseksi. Tällaisen tapahtuman avulla oppilaat näkevät, että asia on kaikille yhteinen, Tammelan koulun rehtori Paula Kangas sanoo.

Motto on selvä.

- Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jos jokainen tekee jotakin, niin kaikki tulee tehdyksi. Mikä olisi parempi porukka kuin raavaat motoristit kertomassa, mitä on kiusaamisen ehkäisy ja mitä on kaveruus tuolla liikenteessä, Kangas toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Hallitusneuvottelut

Keskusta kokoontuu päättämään ministereistään

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä Keskustan puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 27. toukokuuta.

Salkkujako

Keskusta: 6 ministeriä

Pääministeri: Juha Sipilä
Elinkeinoministeri: -
Ympäristö- ja liikenneministeri: -
Perhe- ja perusturvaministeri: -
Maa- ja metsätalousministeri: -
Kunta- ja uudistusministeri: -

Perussuomalaiset: 4 ministeriä

Ulkoministeri: Timo Soini
Oikeus- ja työministeri: Jari Lindström
Puolustusministeri: Jussi Niinistö
Sosiaali- ja terveysministeri: Hanna Mäntylä

Kokoomus: 4 ministeriä

Valtiovarainministeri: Alexander Stubb
Sisäministeri: Petteri Orpo
Opetus- ja kulttuuriministeri: Sanni Grahn-Laasonen
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri: Lenita Toivakka

Ministerilistaa täydennetään sitä mukaa, kun puolueet julkistavat uusia nimiä. Keskustan on tarkoitus kertoa ministerivalinnoistaan torstaina klo 17.

Hallituslinjausten seuraukset

> Opintotuki, vuorotteluvapaa ja asuntolainan korkovähennykset – Näin hallitusohjelma osuu suomalaisiin

> Uuden hallituksen tuulet: Keskituloinen palkansaaja voittaa parikymppiä kuussa

> Tupakkavero nousee, kuntien tehtäviä karsitaan – näin hallitus tasapainottaa taloutta

> Sipilä: Sote-ratkaisu perustuu maakuntamalliin, kuntien velvoitteita karsitaan miljardilla 

> Röökiaskille lisää hintaa – Asiantuntija: Vähentää tupakointia huomattavasti

> Sipilä: Jos yhteiskuntasopimus saadaan, tuloverotus kevenee miljardilla

> Päivähoito-oikeutta rajataan, luokkakoot kasvavat

> Tuleva valtiovarainministeri Stubb: Velaksi eläminen loppuu 2021

> Sipilän hallitus ottaa käyttöön verokatumuksen

> Näkökulma: Sote-ratkaisu syntyi – päästäänkö vihdoin riitelystä tekemiseen?

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä