Etelä-Karjala |

Kuninkuusraveista voittoa vaikka yleisötavoitteesta jäätiinkin

Se mikä hävittiin pääsylipputuloissa, voitettiin runsaalla ravintolamyynnillä ja pelivaihdolla.

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Lappeenrannan Kuninkuusravit onnistuivat järjestelyiltään pääsosin hyvin. Lauantain liikenneongelmat pääportin läheisyydessä saatiin ratkaistua sunnuntaiksi. Ravien päätyttyä liikenne soljui tasaisena virtana pääteille eikä poliisin tietoon tullut liikenneonnettomuuksia.

Kahden päivän tapahtuma veti yleisöä 46 000. Vaikka yleisötavoitteesta jäätiin useita tuhansia, tapahtumasta tulee noin 300 000 euroa voittoa. Pelivaihto ja ravintolamyynti ylitti odotukset. Lappeenrannan Raviradan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen pitää tulosta hyvänä.

- Kuninkuusravit on vaativa tapahtuma järjestää. Olemme valmistautuneet tähän neljä vuotta. Voitolla on tarkoitus maksaa raviradan velat pois.

Jauhiainen pitää tapahtuman onnistumista pitkälti raviradan toimitusjohtajan ansiona.

- Kari Tiaisella on tuore kokemus ja osaaminen Kuninkuusravien järjestämisestä. Hän oli järjestämässä Kuninkuusraveja Lahdessa vuonna 2003.

Lähteet:
YLE Etelä-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä