Kuninkuusraviehdokkaiden kuulumiset 17. kesäkuuta
Etelä-Karjalaan kuuluu iloisia varsauutisia, laukkojen sotkemia kilpailuja ja menestystä erityisesti orien saralla.
B. Turolii
Turoliin kausi on lähtenyt odotetusti käyntiin. Alkukesältä tammalta nähtiin muutamia todella hyviä suorituksia. Kesäkuussa takana on jo kolme starttia. Turolii oli tiistaina Tampereella alkulaukoista huolimatta kahdeksas. Näyttää siltä että tänä vuonna Borgströmin hevossiskoksista Turolii kilpailee kuningattaren tittelistä isosiskoaan varmemmin.
B. Helmiina
Laukat ovat sotkeneet ikävästi Helmiinan kilpailukautta ja niin kävi myös Tampereella tiistaina. Helmiinalla on ollut tänä keväänä poikkeuksellisen kova kiima ja Reijo Borgströmin epäilee laukkojen aiheutavan juuri tämän takia. Kiima-ajan loppumista odotellaan, koska sen toivotaan saavan tamman keskittyminen takaisin juoksuun. Myös hammasongelmat aiheuttavat lisästressiä Helmiinalle.
B. Vilunki
Vilungin kohdalta kuuluu iloisia varsauutisia. Vilungista on tullut kaksi viikkoa sitten pienen tammavarsan isä. Varsan emä on Kihin Vilma. Vilunki nähdään torstaina Mikkelin radalla ja 24.6. Vermossa.
Tuile
Tuilea ei ole nähty radalla yli kuukauteen. Kilpailutauon syynä on Mikko Jääskeläisen mukaan sopivien sarjojen puuttuminen. Tuile nähdään seuraavan kerran Kuopiossa juhannuksen jälkeen 22.6.
Huiman Pyste
Huiman Pyste on ehdotonta kuningasainesta. Sen kausi on alkanut parhaiten alueemme hevosista. Ori on loistanut kilpailuissa saavuttaen kärkisijoja. Huiman Pyste kilpailee seuraavan kerran Rovaniemellä juhannuksena.
Rillaus
Kohtaa Vilungin torstaina Mikkelissä. Rillauksella on sille sopiva lähtöpaikka kilpailussa. Se starttaa ensimmäiseltä lähtöpaikalta. Vilungin lähtöpaikka on kahdeksan.
Aatamin Tähti
Aatamin Tähti on valmentajansa Jouni Hallikkaan mielestä pärjännyt kohtalaisesti. Lähdöt ovat olleet kovatasoisia. Tamma astutettiin kuukausi sitten Joihurilla. Tarkoitus on kilpailla vielä tämä kesä.
Namskin Virra
Namskin Virra loukkasi vasemman etujalkansa ja sen kausi on ohi. Tamma on tällä hetkellä Laukaassa Vieskerin vieraana ja toiveena on että se tulee kantavana kotiin. Mahdollisesti hevonen nähdään radoilla jälleen vuonna 2011.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.