Etelä-Karjala |

Kuninkuusravit tähtää suomenhevosrodun jalostukseen

Lämminveristen puolella isäoreista on tarjontaa todella paljon, mutta suomenhevosten orivalinta käy jo kapeammaksi.

Suomenhevosvarsa.
Kuva: Hippola / Tanja Kuittinen

Että oria voidaan käyttää siitokseen, siltä vaaditaan kantakirjaus. Suomen oreilla kantakirjauksessa kriteerit ovat tiukat. Orilla täytyy olla hyvä rakenne ja sen kilpailusuoritukset on oltava hyvät, että se hyväksytään kantakirjaan. Kantakirjatun orin jälkeläisiä seurataan tarkasti ja mikäli jälkeläisnäytöt eivät ole tarpeeksi hyvät, ori voidaan poistaa kantakirjasta.

Vieskerin osaomistajan Kaarlo Ahokkaan mielestä orin luonteesta on myös löydyttävä tiettyjä ominaisuuksia.

- Orin on oltava nöyrä ja siltä täytyy löytyä vahva voitonhalu itsestään.

Orivalinnalla voidaan myös vahvistaa tai korjata tammalla olevia luonteenpiirteitä. Hyvin rauhalliselle tammalle sopii energisempi ori ja päinvastoin.

Kuninkuusraveissa pärjääminen osoittaa hevosen kestävyyttä ja vahvuutta. Kun kuninkuusraviviikonloppuna kahden päivän aikana juostaan kome kovaa kilpailua, se antaa ihan erilaisen näytön hevosen kyvyistä kun normaali ravipäivä.

Isäoritilaston kärkipäässä paikkaa pitävä Viesker astuu 150 tammaa vuodessa. Astutus hoidetaan keinosiemennyksellä.

- Vieskerillä astutettavia tammoja tulee tänne meidän tallille ja osa hoidetaan siirtospermana oriasemille tai eläinlääkäriasemille, kertoo Kaarlo Ahokas.

Tammanomistajelle tulee kustannuksia Vieskerin varsasta yhteensä 1 450 euroa. Summa muodostuu astutuskustannuksista ja varsamaksusta, joka maksetaan vasta kun varsa syntyy.

Lähteet:
YLE Etelä-Karjala / Suvi Simpanen, Sirkka Haverinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä