Kunnanjohtajat sulattelevat uusia kuntarakennelinjauksia
Kuntarakennelain voimaantulo siirtyi vuodenvaihteesta toukokuuhun. Kuntaliitoksia odotetaan viimeistään vuoden 2017 alussa.
Kuntauudistukseen on hallituksen linjauksilla tullut lisäaikaa. Kuntarakennelaki on tarkoitus tulla voimaan vajaan vuoden kuluttua ja kuntauudistukseen liittyvät kuntaliitokset tehtävä viimeistään vuoden 2017 alussa.
Hallituksen tuoreet linjaukset on itäsuomalaisten kuntapäättäjien keskuudessa otettu vastaan ristiriitaisesti. Osa karsastaa edelleen linjaa, mutta toisaalta löytyy myös niitä, joille kunta- ja palvelurakenneuudistus otti askeleen parempaan suuntaan.
- Tässä on enemmän tarkoitus kuunnella paikallisten kuntien näkemyksiä, kuin mitä viime syksynä ja vielä talvella näissä karttaharjoituksissa annettiin ymmärtää. Tässä on selvästi myönteisempi ote siihen, että kunnat voivat itse vaikuttaa, Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen toteaa.
- Kyllähän tämä edelleen vaikuttaa sellaiselta köyhän miehen demokratialta, jolla tarkoitetaan sitä, että annetaan valtaa mutta rahat viedään. Nyt tosin näyttää siltä, että valtakin ostetaan porkkanoilla, Lieksan kaupunginjohtaja Esko Lehto lataa.
Kyllähän tämä edelleen vaikuttaa sellaiselta köyhän miehen demokratialta
Päätöksien takarajana aprillipäivä vuonna 2014
Kuntien on tehtävä yhdistymispäätöksensä vuoden 2014 huhtikuun alkuun mennessä, jos yhdistymisten porkkanarahalaarille aiotaan ehtiä. Mattimyöhäsiä muistetaan valtion asettamilla erityisselvittäjillä.
Tarkat kriteerit, jotka vahvan peruskunnan pitää jatkossa täyttää, ovat vielä auki, mutta ne kirkastuvat kesällä. Vahvan peruskunnan kriteeristössä otetaan huomioon muun muassa talous, työssäkäyntialueet ja väestöpohja. Näihin toivotaan pelivaraa.
- Ei pidä hirttäytyä kuntauudistusrakenteessa pelkkään asukaslukuun. Pitää myöskin olla joustoa alaspäin, kun on kyse alueesta, jossa on paljon pieniä kuntia. Kyllä siellä pitää pystyä toisinkin päin joustamaan, Suonenjoen kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen toivoo.
- Jos se [kunta] on tilanteessa, jossa se ei enää itse pysty tuottamaan mitään lisäarvoa, vaan vain teknisesti järjestelee rahoitusta ja palveluita, niin... kyllä kuntaan kuuluu elinvoima. Ja se elinvoiman lisääminen, se kuuluu mielestäni vahvaan peruskuntaan, Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen näkee.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Teknologiaosaajista on pidettävä kiinni talouskurimuksessakin
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
Rippilapsia ja ylioppilaita juhlitaan kuin hääparia
Kevään ja kesän perhejuhlat ovat suurempia kuin aiemmin.
"Keskusta yrittää korjata sen, mitä tämä hallitus sotkee"
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.): Kotikunta-maakuntamalli on vaihtoehto sille sekasotkulle, jota hallitus meille tarjoaa.
Itäsuomalainen mustikka kukkii ja ei kuki - harvapuustoiset alueet ovat jo kesänlämpimiä
Ei myyrä ole ainoa, joka esiintyy sykleittäin - mustikka tekee saman. Yleensä huippusatoisaa mustikkavuotta seuraa vähän hillitympi sato. Paitsi että joskus tämä ei pidä paikkaansa, eivätkä hyvät ja huonot vuodet rytmity joka toiseksi vuodeksi.
Sahanlahden matkailukeskus myyntiin Puumalassa
Konkurssipesä ja päävelkojat hylkäsivät pakkohuutokaupan ja päättivät laittaa hulppean matkailukeskuksen myyntiin vapaaehtoisella kaupalla.
Eteläsavolaisten nuorten harrastustoimintaa tuetaan 60 000 eurolla
Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi 250 000 euroa lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan Itä-Suomessa. Tukea myönnettiin esimerkiksi taide- ja liikuntatoimintaan.
Digiboksit viritettävä uudelleen Kerimäen näkyvyysalueella
B-kanavanipun lähetystaajuus muuttuu. Osa kanavista jää näkymättä, jos vastaanottimilla ei tehdä uutta kanavahakua.
Kirjanpainajatuholaiset tarkassa syynissä Etelä-Savossa
Metsänomistajat ovat kaataneet tuholaisten vaivaamia puita. Tänä kesänä kirjanpainaja-ansat viritetään toista kertaa eri puolelle Suomea.
Etelä-Savossa riitti sammutustöitä viikonloppuna
Etelä-Savon pelastuslaitosta työllistivät viikonloppuna useat rakennuspalot. Mikkelissä syttyi sunnuntaina 19.5. entinen polttoaineterminaali tuleen. Enonkoskella taas paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kokonaan huoltorakennus.
Mikkeliläiset ylioppilaat kertovat helpottuneina: "Nyt on helppo hymyillä"
Etelä-Savossa ylioppilaaksi kirjoitti tänä keväänä 765 ylioppilasta. Kaikista eniten uusia ylioppilaita valmistui maakunnassa Mikkelin lukiosta, yhteensä 247 ylioppilaan verran.
