Kotimaa |

Kunnat heräsivät ilmastotalkoisiin

Kunnat ovat ryhtyneet ilmastotalkoisiin toden teolla vasta viime aikoina. Perjantaina tarkistettavan väitöstutkimuksen mukaan vielä 2000-luvun alussa kuntia lamautti keskustelun pyöriminen energiantuotannon ja ydinvoiman ympärillä. Nyt energiansäästö nähdään mahdollisuutena, ja jo yli sata kuntaa on tehnyt ilmastostrategian.

Peltomaisema ja maantie Porvoon Skaftkärrissä.
Porvoon Skaftkärriin rakennetaan kuudentuhannen asukkaan hiilivapaaksi pyrkivä asuinalue. Kuva: YLE

Porvoon Skaftkärriin nousee lähivuosina 6 000 asukkaan hiilivapaaksi pyrkivä asuinalue. Talot lämpiävät biopohjaisella kaukolämmöllä, ja yhdyskuntarakenne on tiivis.

- Verkostot tulee pienemmiksi, tarvitsee rakentaa vähemmän katua ja palvelut on lähempänä. Kaikki voivat kävellä, pyöräillä tai käyttää linja-autoa, kertoo Porvoon yleiskaavoittaja Maija-Riitta Kontio.

Kunnat ovat tärkeitä kansainvälisten ja kansallisten päästövähennystavoitteiden toteuttajia. Porvoo lukeutuu edelläkävijöihin, mutta muuallakin on alkanut tapahtua. Yli sata kuntaa on tehnyt itselleen ilmastostrategian tai sellainen on työn alla.

- Kunnat ovat lähteneet laatimaan omia ilmastostrategioitaan ihan viime vuosina. Tuntuu, että tilanne on lähestulkoon räjähtänyt eli yhä useammat kunnat ovat lähteneet mukaan ilmastostrategiatyöhön, sanoo projektipäällikkö Anu Kerkkänen Kuntaliitosta.

Ilmastokeskustelu rajoittui energiantuotantoon

Kerkkänen väittelee perjantaina Tampereen yliopistossa kuntien ilmastopolitiikasta. Hänen väitöstutkimuksensa mukaan 2000-luvun alku meni kunnissa vielä ihmetellessä, kun valtakunnallinen ilmastokeskustelu hieman kärjistäen typistyi energiantuotantoon ja erityisesti ydinvoimaan.

Kerkkänen pohtii, että ilmastokysymystä saattoi olla hankala mieltää kuntatasoa koskevaksi asiaksi. Ilmastonmuutos koskee kuntia kuitenkin mitä suurimmassa määrin ja se voidaan strategioissa ottaa monipuolisesti huomioon.

- Mukana on siis maankäyttöä, liikennettä, energiantuotantoa, tietysti hankinnoista puhutaan paljon, Kerkkänen luettelee.

Uhkasta tuli mahdollisuus

Yksi avainsana on nyt energiansäästö. Kerkkäsen mukaan ilmastonmuutos nähtiinkin ennen uhkana, nyt keinot torjua sitä nähdään myös mahdollisuutena. Energian- ja samalla rahansäästöä voi löytyä esimerkiksi katuvalaistuksesta tai kunnan kiinteistöistä.

Porvoon yleiskaavoittaja Maija-Riitta Kontiokin kuvitteli aiemmin, että ilmastonmuutoksesta koituisi pelkkiä kuluja.

- Hyvä uutinen on, että kun hiilijalanjälki pienenee niin voi myöskin asukkaan sekä kunnan kustannukset pienentyä.

Ilmastonmuutostavoitteita ei ole kuitenkaan vielä selätetty. Strategiat on pantava täytäntöön muuallakin kuin Porvoossa. Kokonaan laatimatta ne ovat vielä yli 200 kunnassa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä