Etelä-Savo |

Kunnat kotiuttavat fuusiossa lähes 150 miljoonaa

Etelä-Savon energiafuusio on kunnille jättiluokan operaatio, jossa ne rahastavat omistuksestaan 148 miljoonaa euroa. Taloudellisen mittaluokan suuruutta voi hyvin verrata eteläsavolaisten kuntien velkamäärään, joka on reilut 320 miljoonaa euroa.

Fuusiomalli on muuttunut ja tarkentunut valmistelujen eri vaiheissa. Tuoreimman esityksen mukaan sekä Mikkeli että muut kunnat omistaisivat 45 prosenttia perustettavasta yhtiöstä. Kuva: YLE

Suurimman omistajan Mikkelin osuus rahasta olisi 88 miljoonaa euroa. Potille on jo mietitty käyttökohteita.

- Talonpoikaisjärki sanoo, että ne pitää sijoittaa järkevästi. Joko me sijoitetaan rahaa lisää tähän yhtiöön eli merkataan lisää osakkeita, jos sellainen mahdollisuus tulee, tai sitten niillä maksetaan velkoja, sanoo Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander.

Mikkelin velkataakka on 160 miljoonan euron luokkaa. Jos Mikkeli käyttäisi sähkörahat velkojen maksuun, velkataakka ja korkomenot putoaisivat alle puoleen.

Fuusiosuunnitelman mukaan omistajat myyvät nykyisten yhtiöiden osakkeet perustettavalle yhtiölle. Kunnat käyttävät neljänneksen rahoista uuden yhtiöiden osakkeisiin.

Myös muilla omistajilla on yhtälainen mahdollisuus merkitä uuden yhtiön osakkeita.

Osinkoja likimain entiseen tahtiin

Uusi yhtiö joutuu aloittamaan taipaleensa velkaisena. Omia pääomia yhtiöllä tulisi olemaan reilut 200 miljoonaa ja velkaa 183 miljoonaa euroa.

Fuusion lähtökohtana on, että yhtiö maksaa omistajilleen osinkoa kymmenisen miljoonaa euroa vuodessa.

Mikkelin osuus osingoista olisi 4,4 miljoonaa euroa, samoin muiden kuntien yhteenlaskettu osuus. Muille omistajalle jäisi 2,2 miljoonaa euroa.

Osinkomäärä on lähestulkoon sama, mitä Suur-Savon Sähkö ja ESE ovat omistajilleen viime vuosina maksaneet.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä