Kotimaa |

Kunnista päästään nyt eläkkeelle entistä vanhempana

Kunta-alan vanhuuseläkkeille pääsevien määrän kasvu taittui viime vuonna. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi edellisvuodesta puolisentoista prosenttia, kun vuonna 2010 kasvua oli peräti 10 prosenttia. Vanhuuseläkkeelle siirryttiin edelleen yhä vanhempina.

Kunnista lähti viime vuonna vanhuuseläkkeelle runsaat 9 000 työntekijää.

Kuntien töistä pääsi viime vuonna vanhuuseläkkeelle keskimäärin 63,7 vuoden iässä. Vielä kymmenen vuotta sitten kunnista lähdettiin eläkkeelle pari vuotta nuorempina. Syynä vanhuuseläkkeelle siirtymisiän nousuun on muun muassa se, että alemmat ammatilliset eläkeiät ovat vähentyneet vuosi vuodelta.

64 vuotta täyttäneiden eläkkeelle lähtevien osuus kunnissa on yli kaksinkertaistunut 20 prosentista 42 prosenttiin vuodesta 2006 vuoteen 2011.

Erityisen ripeää kasvu on ollut 66 vuotta täyttäneiden kohdalla. Vähintään 66 vuotta täyttäneenä vanhuuseläkkeille siirtyneitä oli viime vuonna miltei kolmanneksen enemmän kuin edellisvuonna. Heitä oli runsaat 5 prosenttia kaikista vuonna 2011 vanhuuseläkkeille siirtyneistä.

Vuodesta 2005 lähtien vanhuuseläkkeelle on voinut kunnissa siirtyä joustavasti 63–68 vuoden iässä.

Eläkkeellesiirtymisikä vaihtelee suuresti ammattiryhmien välillä. Hoitoalalla vanhuuseläkkeelle siirrytään keskimääräistä nuorempana, mikä johtuu siitä, että esimerkiksi perus- ja lähihoitajilla sekä sairaanhoitajilla on yhä voimassa alle 63 vuoden ammatillisia eläkeikiä.

Lähteet:
YLE Uutiset
  • Vesa Sundqvist Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä