Kuntaesitys jakaa mielipiteet Etelä-Kymenlaaksossa
Etelä-Kymenlaakson luottamushenkilöt ottivat kuntauudistusesityksen vastaan ristiriitaisin tuntein. Kriittisimmin esitykseen suhtaudutaan Miehikkälässä, Virolahdella ja Haminassa. Pyhtää ja Kotka ovat varovaisen myönteisiä.
Etelä-Kymenlaakson kunnista sekä Kotkan että Pyhtään kunnanvaltuustojen puheenjohtajat suhtautuivat kuntaesitykseen varovaisen myönteisiä.
- Kyllähän tässä on sellainen ajatus taustalla, että kuntien yhdistämisellä saataisiin lisää taloudellista liikkumavaraa, mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Joitain ratkaisuja on saatava syntymään, toteaa Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Saastamoinen.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on vasta esitys, johon jokaisen kunnan on ensin rauhassa perehdyttävä.
- Tästähän on esitetty mielipiteitä eri kunnissa jo useamman vuoden ajan, Saastamoinen huomauttaa.
"Palveluiden kannalta paras malli"
Pyhtään kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Kallio uskoo, että kaikkien Etelä-Kymenlaakson kuntien yhdistäminen olisi paras malli palveluiden järjestämisen kannalta.
- Työtähän se vaatii. Mutta yhden kunnan mallissa pystyttäisiin ehkä paremmin ottamaan pienemmätkin kunnat huomioon, etteivät kaikki palvelut karkaa pois, perustelee Kallio.
Kallio myöntää että ruotsinkielisten palveluiden saatavuutta sietää pohtia, mikäli kaksikielinen Pyhtää liittyy osaksi muita Etelä-Kymenlaakson kuntia.
- Kotkassahan on prosentuaalisesti saman verran ruotsinkielisiä kuin Pyhtäällä eli sitä kautta palvelut ehkä pysyvät. Mutta pysyisivätkö ne lähipalveluina? Kyllä ruotsinkieliset varmaan kärsisivät kuntaliitosten myötä jonkinlaisen tappion, Kallio miettii.
Miehikkälä ja Virolahti taipunevat vain pakon edessä
Miehikkälä on jo pitkään korostanut haluaan pysyä itsenäisenä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Keijo Rinnesalmi on huolissaan syrjäisen kunnan vaikutusmahdollisuuksista, mikäli kuntaliitokset toteutuvat.
- Miehikkälä on syrjimmässä, niin kyllä kuntademokratia ja päätöksenteko siirtyvät kauemmas. Kuka meidän asioista sen jälkeen päättää? Se ei varmaan ole kukaan miehikkäläläinen, toteaa Rinnesalmi.
Hän epäilee, ettei Miehikkälä tule taipumaan kuntakartan mukaisiin liitoksiin ilman pakkokeinoja.
- Jos ylhäältä määrätään, niin pakkohan meidän on siihen taipua. Mutta vapaaehtoisuuten on vaikea uskoa, sanoo Rinnesalmi.
Samoilla linoilla on Virolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kiri.
- Enpä usko, että tämä tulee onnistumaan ilman pakkokeinoja, Kiri toteaa.
Haaveissa kaksi keskusta
- Virolahden valtuutetut linjasivat seminaarissa, että Etelä-Kymenlaaksossa tulisi olla kaksi kaupunkia: Hamina ja Kotka. Virolahti on ottanut tähän selkeän kannan, ja uskon, että sen eteen tullaan tekemään töitä, Seppo Kiri miettii.
Hänen mukaansa Hamina on virolahtelaisille läheisempi kaupunki myös kulttuuriltaan.
- Se toisi vahvemman aseman maaseudulle, pohtii Kiri.
Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kalervo Tulokas uskoo, että Hamina tavoittelee Etelä-Kymenlaaksoon Virolahden tavoin kahta kaupunkia.
- Muuten on suuri vaara, että lähipalvelut etääntyvät ja niiden saavutettavuus heikkenee. Tärkeintä on löytää yhteistyömuotoja, mutta kuntarajat eivät ratkaise näissä asioissa, Tulokas tiivistää.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.