Kuntakartta hämmentää Pohjankankaalla
Kankaanpäässä halutaan uskoa edelleen Pohjankankaan kaupungin perustamiseen. Tilanne on kuitenkin hämmentävä, sillä kuntauudistusta pohtineen työryhmän esityksessä Pohjankankaan kaupunki ei saanut minkäänlaista kannatusta.
Kankaanpään, Jämijärven ja Parkanon välisestä kuntaliitoksesta on ollut määrä päättää kaikkien paikkakuntien valtuustoissa reilu kuukauden kuluttua. Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki uskoo, että aikataulusta pidetään edelleen kiinni, vaikka keskiviikkona julkaistu kuntaselvitys ei Pohjankangasta tunnista.
- Kyllä perusajatus on ihan sama kuin 3 vuotta sitten. Tottakai me haluamme nyt selvittää, onko ministerin meille syyskuussa antama vastaus vielä voimassa. Se on tietysti kynnyskysymys, Koivumäki sanoo.
Koivumäki on yrittänyt tavoittaa kuntaministeri Henna Virkkusta, mutta ei ole siinä vielä torstaina iltapäivään mennessä onnistunut.
- Asia on kuitenkin vireillä, Koivumäki sanoo.
Pohjankankaan kaupungin perustaminen on esillä Kankaanpään, Jämijärven ja Parkanon valtuustoissa 12. maaliskuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.