Kuntalaiset juoksuttavat kunnanjohtajaa Tuusniemellä
Juoksutustunnilla annetaan palautetta palveluista ja suunnitellaan oman kunnan kehittämistä. Liikuntavinkkejäkin toki vaihdetaan.
- Ollaanko valmiita, lähdetääks juokseen, kuuluttaa Tuusniemen tuore kunnanjohtaja Toni Auvinen kunnantalon parkkipaikalla. Kirjava joukko kuntalaisia lähtee yhdeksän kilometrin vakiotaipaleelleen.
Kesän seitsemäs Tuusniemen kunnanjohtajan juoksutustunti on kerännyt mukaan jälleen ennätysmäärän kuntalaisia.
- Määrä on kasvanut mukavasti kesän edetessä. Mutta myös vauhti on hieman kasvanut, meidän piti itse asiassa jo vähän pidentääkin peruslenkkiämme, Auvinen kertoo.
Sairastilastot pyritään panemaan uusiksi
Jokaviikkoinen juoksulenkki on otollinen hetki käsitellä myös kunnan yhteisiä asioita.
- Juttuaiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Mutta monesti esille nousevat ajankohtaiset asiat, mitä tulee vastaan reitin varrella. Puheisiin nousee jo käynnissä olevia asioita tai sellaisia, joille täytyisi tehdä jotain.
Tuusniemi rankattiin pari viikkoa sitten Suomen sairaimpien kuntien joukkoon. Lenkit ovat vastaisku myös sille.
- Toki väkemme on aika iäkästä ja se vaikuttaa tilastoihin, mutta kyllä me yritämme ainakin omalta osaltamme pitää huolta, että saataisiin käännettyä tilastoja parempaan suuntaan, keväällä Tuusniemen ruorissa aloittanut Auvinen kannustaa.
Yhdessä hikoilu madaltaa palautekynnystä
Tuusniemen kunta on pyrkinyt kevään aikana myös terävoittämään viestintäänsä ja lisäämään avoimuuttaan; mukaan ovat tulleet blogit ja facebookit, ja asiaa on pohdittu myös lenkkiporukan kanssa.
- Paljon tässä tulee puhuttua ihan perusinfrasta ja siitä, että olisi puitteet kunnossa. Jotta se näkyisi ulospäin, että olemme näkyvä ja eteenpäin menevä kunta.
Auvinen toivoo, että kunnanjohtajan näkyminen arjessa madaltaisi myös kansalaisten kynnystä ottaa yhteyttä kunnan yhteisissä asioissa.
Kunta piffaa maalissa pillimehut
Keskustan liikerakennusten, sitä seuraavan maaseutumaisen idyllin, valtatien ryminän ja muutaman metsäpolun jälkeen lenkki on takana ja Auvinen kantaa joukolle palkinnoksi juotavaa.
Mukana ensimmäistä kertaa olleelle Tauno Lempiselle kokemus oli positiivinen.
- Hyvä vauhti, hyvä lenkki. Oikein mainio idea kunnalta, tämä on kunnon kohotuksen lisäksi hyvä tapa lähentyä kunnan johdon kanssa, arvio kuuluu.
Mukana pidempään ollut joukko on jo sopinut yhteisestä matkasta Kuopion syyskuussa järjestettävälle puolimaratonille. Anna Poutiainen pitää juoksuhetkiä erinomaisena tapana kohottaa myös pienen kunnan yhteishenkeä.
- Tästä voisivat muutkin kunnat ottaa mallia!
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
