Kuntaliitos keskusteluttaa nettikävijöitä
Kuntaliitoskysymys herättää yhä vilkasta keskustelua YLE Perämeren nettikävijöissä. Päivän kysymykseen on vastannut yli 500 nettikävijää. Kuntaliitosta koskevia uutiskommentteja on jätetty parisataa.
Kuntaliitos jakaa yllätyksettömästi nettikävijät kahteen leiriin. Päivän kysymykseen vastanneista 550 ihmisestä niukka enemmistö on kuntaliitoksen kannalla. Nettikommenteissa kuntaliitoksen kannattajien enemmistö on selkeämpi.
Esimerkiksi selvityksen julkistamista koskevaan uutiseen jätetyissä kommenteissa arvioidaan kuntien mahdollisuuksien selvitä tulevaisuudessakin peruspalvelujen tuottamisesta paranevan huomattavasti kuntaliitoksella. Meri-Lapin suurkunnan arvellaan myös pystyvän paremmin pysymään mukana kilpailussa Rovaniemen ja Oulunkin rinnalla.
"Yhdistyminen on kannatettava ratkaisu. Olemme yhtenäistä työssäkäynti- sekä talousaluetta ja tarvitsemme toisiamme. Kuntaliitoksessa ja tulevassa suurkunnassa tulee huolehtia tasapainoisesti kaikkien alueiden kehityksestä ja hyvinvoinnista, koska se on meidän kaikkien etu", kirjoittaa nimimerkki Pohjola.
Kriittisimmin kuntaliitokseen suhtautuvat kommentaattorit muistuttavat kuntien valtuustojen tekemistä päätöksistä pitää kunta itsenäisenä. Muutamat nettikirjoittajat katsovat myös Simon ydinvoimalahankkeen tekevän liitoksen tarpeettomaksi.
"Miksi meidän simolaisten pitäisi liittyä suurkuntaan juuri kun olemme saamassa "lypsylehmän", kuten muutkin alueen kunnat.Toivottavasti simolaiset päättäjät äänestävät syvenevän yhteistyön puolesta ja säilyttävät Simo itsenäisenä ainakin vuoteen 2012 asti.", jyrähtää nimimerkki simolainen.
"Kemi ja Tornio - kuin tuli ja vesi?"
Osa kommentoijista pitää kuntaliitosta sinänsä hyvänä ajatuksena, mutta ei näe mahdollisuuksia kahden tasavahvan kaupungin asettumiselle saman vaakunan alle. Myös maaseudun ja kaupungin eturistiiriidat ja vastakkainasettelu epäilyttävät monia kirjoittajia.
"Tässä nyt haetaan vain maksajia kaupunkilaisten toilailuille. Alueen pienet kunnat ovat hoitaneet asiansa hienosti, joten ei niillä ole mitään intressiä liittyä persaukisten kerhoon. Siitä olisi vain seurauksena rahojen ja palveluiden pakkosiirto esitetyllä diktatuuripäätäntämenetelmällä ns.keskustaajamiin."
Kiistämätön tosiasia on, että yhdistämissuunnitelma on tappotuomio alueen reuna-alueille.", pelkää nimimerkki Elämänlaatua lapsillemme.
"Kunta tarvitsee kuntakeskuksen, mutta kaksi tasavahvaa keskusta on liikaa. En mitenkään näe, että näistä viidestä kunnasta voitaisiin saada syntymään yksi luontevasti toimiva kaksinapainen suurkunta. Kemin ja Tornion erilaisuus ei olisi rikkautta, vaan sisäinen kilpailun ja jatkuvan mielipahan lähde.", kirjoittaa nimimerkki Junantuoma.
Uudelle kunnalle uusi nimi
Odotetusti myös kuntajakoselvittäjä Timo A. Säkkisen ehdotukset uuden suurkunnan nimeksi herättävät porinaa. Säkkisen sopimusluonnoksessa uuden kunnan nimeksi esitetään Kaakamoaa, Keminmaata tai Torniota.
"Suurkunnan"nimeksi KAAKAMO!!!sallikaa minun nauraa!! toivottavasti Tornion päättäjät äänestävät EI!", purnaa nimimerkki Alistus!.
"Aikoinaan liki koko Lappi kantoi nimeä Keminmaa... Kuivaniemeltä Enontekiölle. Ei olisi huono nimi nytkään. Tornio saa kaupunginjohtajansa, Keminmaa nimensä, Tervolasta vaakuna, Kemiin keskushallinto ja simolaisille ydinvoimala. Jes!", ilakoi nimimerkki Järki käteen.
"Ja mitä nimeen tulee, niin Kaakamohan se olisi ehdottomasti. Jos verrataan esim. muihin yhdistyneiden kuntien nimiin (Akaa, Raasepori yms.), on nimi niihin haettu historiasta. Kaakamo on alueen vanhin kylä ja nimi on mainittu historiallisissa kirjoituksissa ja kauan ennen Torniotakin!", puolustaa taas nimimerkki Kuntaliitoksen kannattaja.
Aivan uusiakin nimiehdotuksia kommentoijilta on tullut. Nimimerkki Hynttyyt yhteen ehdottaa: "Kannatettava idea! Jos yhdistäminen ei onnistu kuntien toimesta toteutetaan yhdistyminen valtion toimesta ja nimetään uusi kunta HÖLMÖLÄKSI..."
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.