Kotimaa |

Kuntaliitto: "Porissa tehdään rohkeita ratkaisuja"

Kuntaliitto on tyytyväinen Porin maanantaina esiteltyyn uuteen organisaatiomalliin. Kehitysjohtaja Kaija Majoinen arvioi, että Pori on edelläkävijä, josta muut voivat ottaa oppia.

Kokousnuija
Porin hallinto-organisaatio on menossa uudiksi. Kuva: Yle Etelä-Savo

Porin organisaatiotyöryhmä esittää, että jatkossa kaupunginhallituksessa olisi ministereitä, eli osa jäsenistä olisi lautakuntien puheenjohtajia, jotka vastaavat omasta toimialastaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta tulee palkallinen työ. Lisäksi apulaiskaupunginjohtajista tehdään toimialajohtajia.

Porista otetaan vielä mallia

Kuntaliiton kehistysjohtaja Kaija Majoinen arvioi, että Porista voidaan vielä ottaa oppia muissa Suomen kunnissa.

-Kaikkialla Suomessa etsitään nyt uusia tapoja lisätä poliittista johtamista kunnissa. Kuntauudistuksen edetessä Porin esimerkkiä seurataan tarkasti, Majoinen sanoo.

Ministerimalli on aikanaan ollut kokeiluasteella joissakin kunnissa, mutta vähään aikaan kunnissa ei ole saatu kokemuksia tästä mallista, joka Porissa aiotaan ottaa käyttöön syksyn kuntavaalien jälkeen.

Kiinnostusta lisää, että kuntalain kokonaisuudistus on alkamassa.

-Ministerimallissa on hyötyjä ja riskejä. Se korostaa kaupunginhallituksen vastuuta ja poliittista johtamista. Toisaalta malli kuormittaa kaupunginhallituksen jäseniä, koska työtaakka lisääntyy, Majoinen pohtii.

Kunnallispolitiikka on ammattimaistumassa

Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on tällä hetkellä palkallinen toimi Turussa. Oulussa tehtävä on tulossa palkalliseksi.

-Palkanmaksu kaupunginhallituksen puheenjohtajalle on perusteltua. Vastuut ovat melkoiset, sillä puheenjohtaja sekä johtaa poliittista prosessia että edustaa kaupunkia ulospäin. Kokopäiväinen tai ainakin osapäiväinen kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on tämän päivän vaatimustasolla perusteltua, Majoinen toteaa.

Kuntaliiton kehitysjohtaja Kaija Majoinen arvioi, että kunnallispolitiikka on ammattimaistumassa. Myös kuntakokojen kasvaminen lisää tehtävien painoa.

-Kaiken kaikkiaan pidän Porin ratkaisua rohkeana. Porilaisten kokemuksia seurataan varmasti ympäri Suomea. Kiinnostusta lisää, että kuntalain kokonaisuudistus on alkamassa. Uudistuksessa pohditaan, miten kaupunkien ja kuntien johtamisjärjestelmää sekä luottamusihmisten roolia muutetaan, Majoinen toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä