Kuntaministeri Tölli selittää suuntapäätöksen kiemurat
Keski-Pohjanmaan suunta etelään on käytännössä selvä. Asian ratkaisi elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen kanta. Lopullinen hallinnollinen päätös asiasta tehtäneen syyskuun lopussa hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä HALKE:ssa.
Keski-Pohjanmaan suunnassa valtion aluehallinnon järjestämisessä on kyse kahden eri ministerin alaisista virastoista. Aluevirastot eli AVIt kuuluvat hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllille. Elinkeino -, liikenne- ja ympäristövirastot taas elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle.
Tölli selittää päätöksentekoa
YLE Keski-Pohjanmaan haastatteleman tuoreen kuntaministerin, Tapani Töllin mukaan AVIen osalta etelän suunta on ollut selvä jo keväästä lähtien:
- Koska asiaa pohtineen perustuslakityöryhmän kanta etelän suunnasta oli niin yksiselitteinen, niin oman hallinnonalani suuntavaihtoehdoksi jäi ainoastaan etelä. Asiaa ei vain ole aiemmin kerrottu julkisuuteen, kertoo kuntaministeri Tölli.
Pekkarinen paalupaikalla
Käytännössä Keski-Pohjanmaan suunta on jäänyt Mauri Pekkarisen ratkaistavaksi, koska ELYjen kontolla ovat käytännössä kaikki valtionhallinnon kehittämishankkeet. Ministeriössä onkin tehty kesän aikana runsaasti selvityksiä eri suuntavaihtoehtojen vaikutuksista. Nyt Pekkarinen on käytännössä päätynyt myös ELY - keskusten osalta etelän hallintosuuntaan. Hänenkin päätöksessään painoi perustuslain kielivaatimus.
HALKE päättää?
Ministeri Tölli ei ollut tietoinen Pekkarisen päätöksestä etukäteen vaan sai tietää asiasta tiedotusvälineiltä.
Kuntaministeri Töllin mielestä Keski-Pohjanmaan suunnan hallinnollinen käsittely on vielä kesken, koska asia on jäänyt pöydälle sitä käsitelleessä HALKE:ssa. Hänen mukaansa Keski-Pohjanmaan suunnan säilyminen etelässä saa sinetin vasta, kun HALKE on käsitellyt sen syyskuun lopussa pidettävässä kokouksessaan.
Keski-Pohjanmaan suunnasta päättävät ministerit Tölli ja Pekkarinen keskustelevat asian jatkohoidosta Pekkarisen palattua Suomeen tiistaina. Tapani Tölli ei suostunut kommentoimaan YLE Keski-Pohjanmaalle, oliko Pekkarisen tapa kertoa päätöksestään julkisuuden kautta hänen mukaansa sovitun kaltainen ja asianmukainen.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Öljyä valui maahan maatilalta
Toholammin Sykäräisentiellä Purontakasessa sijaitsevalta maatilalta on päässyt valumaan maahan satoja litroja kevyttä polttoöljyä. Pilaantunut maa joudutaan vaihtamaan.
Ammattikoulutuspaikat vähenemässä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää rajuja leikkauksia toisen asteen ammattikoulutuspaikkoihin. Leikkaus rokottaisi ilmeisesti juuri Pohjanmaan maakuntia, joissa ikäluokat ovat pienenemässä.
Mustikkasadon kohtalon hetket käsillä
Pölyttäjien rooli on tällä hetkellä tärkeä, että mustikkasadosta tulee hyvä. Mustikan kukinta on aikaistunut vuosi vuodelta, ja siten se altistuu myös yhä helpommin hallalle.
Oppi menee hyvin perille pienessä ryhmässä
Kouluilla on otettu innolla vastaan opetusministeriön tuki opetusryhmien pienentämiseksi. Tukea on jaettu jo useana vuonna. Ensi lukuvuodeksi tukisumma on aiempaa suurempi. Kouluissa kokeillaan erityyppisiä ratkaisuja välttää mammuttiluokkia.
Wanhan ajan kokkolalaishokista oma kirja
Jussi Björk jääkiekkopioneerina Ranskassa. Eino Pollari MM-kisoissa Oslossa vuonna 1958. Bobbi Slotte maalivahtina taklaamassa HPK:n rangaistuslaukauksen laukojaa. Kokkolalaisen jääkiekon ensimmäiset vuodet ovat täynnä hienoja tarinoita.
Moni taloyhtiö on ilman pelastussuunnitelmaa
Monessa taloyhtiössä pelastussuunnitelma jää laatimatta. Uuden pelastuslain nojalla tehtävät, puuttuvat pelastussuunnitelmat on kuitenkin laadittava heinäkuun loppuun mennessä.
Nilkkapanta pitää rattijuopon kurissa
Vankilan sijasta panta jalkaan ja elintavat nuhteettomiksi. Elämä jatkuu lähes normaalina. Siinä uusi mahdollisuus esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle. Uuden rangaistustavan pää on avattu muun muassa Keski-Pohjanmaalla.
Moni nuori työtön uupuu byrokratian rattaisiin
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kokevat jäävänsä hataran avun varaan erilaisissa sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Monimutkaiset ja byrokraattiset palvelut uhkaavat syrjäyttää joukon lopullisesti. Sähköisiä palveluita on tarjolla runsaasti, mutta henkilökohtaisia tapaamisia yhä harvemmin. Tällaisia tuloksia saatiin Kokkolassa ja Jyväskylässä nuorille työttömille tehdyssä tutkimuksessa.
Sisäliikuntapaikoista edelleen pulaa Kokkolassa
Kokkolan koulusalien ja liikuntahallien vakiovuorojen haku on käynnissä kesäkuun alkuun saakka. Osalle hakijoista ei kuitenkaan pystytä osoittamaan paikkaa liikuntaharrastukselle.
Ilmaista apua energia-aprikointiin
Puu,öljy, sähkö, kalliolämpö, aurinkoenergia? Omakotiasukas joutuu pähkäilemään yhä useammin, kuinka huushollinsä lämmittää. Nyt apua alkaa löytyä jo maakunnalliseltakin tasolta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.