Lahti |

Kuntatekniikka hakee säästöjä lomautuksilla

Lahden Seudun Kuntatekniikka lomauttaa 18 henkilöä lokakuun alusta alkaen. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa yhtiön kannattavuutta.

Lakaisukoneen harja ja kadun pesua.
Kuva: Yle Kristiina Lehto

Lahden Seudun Kuntatekniikka hakee säästöjä lomautuksilla ja eläkejärjestelyillä. Yhtiö lomauttaa toistaiseksi 18 henkilöä lokakuun alusta alkaen ja ensi vuonna seitsemän henkilöä.

Vanhuuseläkkeelle yhtiöstä jää seitsemän henkilöä. Järjestelyt koskevat enimmillään 32 henkilöä. Viiden kunnan omistama yhtiö aloitti yt-neuvottelut kesäkuun alussa tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi.

Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy keventää myös samalla organisaatiotaan. Yhtiön hallinto koostuu jatkossa toimitusjohtajasta, kehityspäälliköstä ja taloushallinnosta. Muu henkilökunta sijoittuu joko rakentamisen tai ylläpidon toimialalle.

Tekninen johtaja hoitaa jatkossa lakkautettavan maarakennuspäällikön tehtävät ja vastaa koko rakentamisen toimialasta.

Uusi organisaatio astuu voimaan lokakuun alussa.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä