Helsinki |

Kuntatyöryhmä: Uudellemaalle yhdeksän kuntaa

Kuntauudistusta pohtinut työryhmä ehdottaa, että Uusimaa jaettaisiin kuntauudistuksessa yhdeksään kuntaan. Vaihtoehtoisen ehdotuksen mukaan kuntia karsittaisiin vielä rajummin.

Kartta pääkaupunkiseudun kaupungeista.
Ehdotuksen mukaan pääkaupunkiseudusta muodostettaisiin yksi kaupunki. Kuva: Yle

Työryhmä esittää, että Uudellemaalle asetettaisiin yhdeksän erityistä kuntajakoselvitystä uusien kuntien muodostamiseksi.

Maan suurin kunta syntyisi, kun pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa Kauniainen ja Sipoo yhdistettäisiin yli miljoonan asukkaan kunnaksi. Työryhmä perustelee yhdistämistä sillä, että pääkaupunkiseudun neljä kuntaa ovat yhtenäistä työssäkäynti- ja asiointialuetta. Vantaalta yli 40 prosenttia, Espoosta 37,7, Kauniaisista 39,8 ja myös Sipoosta 34,8 prosenttia asukkaista käy Helsingissä töissä.

Lisäksi suurin osa Uudellamaalla tehdyistä asiointimatkoista tehdään pääkaupunkiseudun sisällä. Myös Sipoon ja Helsingin sekä Sipoon ja Vantaan välisten matkojen määrä on kohtuullisen suuri. Kunnat muodostavat myös elinkeinojen ja aluetalouden näkökulmasta yhtenäisen alueen.

Työryhmän toissijainen ehdotus on, että vain osa Sipoosta liitettäisiin pääkaupunkiseudun kuntiin, ja osa Tuusulan, Keravan, Järvenpään ja Nurmijärven muodostamaan kuntaan. Myös Kirkkonummen liittämistä pääkaupunkiseudun kuntiin pohditaan toissijaisena vaihtoehtona.

Metropolialueen yhteistyö selkeytyy

Kuntatyöryhmän mukaan alueen nykyiset kuntarajat eivät vastaa toiminnallista kaupunkiseutua. Uusi kuntarakenne selkeyttäisi ja tiivistäisi metropolialueen kuntayhteistyötä muun muassa maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä.

Uudet kunnat pystyisivät ratkaisemaan ja yhteen sovittamaan itsenäisesti monia sellaisia yhdyskuntarakenteen kehittämiseen liittyviä laajoja kysymyksiä, jotka nykyään käsitellään seudullisella tasolla. Seudullisella tasolla käsiteltäviä asioita olisi nykyistä vähemmän ja ne olisivat nykytilanteeseen verrattuna sisällöltään ja vaikuttavuudeltaan merkittävämpiä.

Hallituksen toiveissa on, että uudet kunnat voisivat aloittaa vuonna 2015. Pääkaupunkiseudun suurkunnan osalta aikataulua pidetään haasteellisena, sillä liitoksen toteuttamisen yhteydessä tulisi ottaa käyttöön uusia osallistumisen muotoja, joilla varmistettaisiin kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet uudessa kunnassa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä