Tampere |

Kuntatyöryhmän esitys hämmentää Pirkanmaalla

Monet Pirkanmaan kuntapäättäjät arvostelevat kuntatyöryhmän esitystä uudeksi kuntajaoksi. Työryhmän esityksessä Suomeen jäisi enintään 70 kuntaa nykyisen 300:n sijaan. Pirkanmaalla olisi jatkossa enintään 7 kuntaa.

Kuva: YLE / Petri Aaltonen

Kuntaliitoksia pohtineen työryhmän esityksen mukaan Tampere lyötäisiin yhteen sen ympäryskuntien kanssa, Punkalaidun lähtisi Satakunnan suuntaan ja Virrat yllättäen Pohjanmaalle.

Urjala, Akaa ja Valkeakoski sekä Sastamala ja Kiikoinen muodostaisivat kaksi kuntaa.

Yhteen halutaan liittää myös Mänttä-Vilppula, Ruovesi ja Juupajoki.

Seitsemännen kunnan muodostaisivat Kihniö, Parkano ja Ikaalinen.

Kuntapäättäjät ihmeissään

YLE Tampere haastatteli keskiviikkona puhelimitse Pirkanmaan kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajia.

Kyselyyn ei tavoitettu Urjalan, Hämeenkyrön ja Juupajoen edustajia.

Uudet kuntarajat herättivät Pirkanmaan alueella hämmennystä.

- Kyllä tämä ihmetyttää, koska Tampereen seudulla kaikki muut kunnat ovat pystyneet tuottamaan palvelut tehokkaammin ja edullisemmin kuin keskuskaupunki Tampere, sanoo Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Päivi Söderström.

Samalla tiukalla linjalla on myös valtuuston puheenjohtaja Marja Vakkala Punkalaitumelta.

- Jos kunnat hoitavat asiansa järkevästi ja tarjoavat palvelut lähellä, niin miksi niitä pitää tarkoituksella ruveta heikentämään liittämällä kuntia väkisin yhteen. Siinä ei ole mitään järkeä.

Kunnissa pelätään lisäkustannuksia

Työryhmä perustelee kuntauudistuksen tarvetta sillä, että nykyinen kuntarakenne ei kestä ikääntyviä suuria ikäluokkia.

Uudistuksen avulla hyvinvointipalvelut voitaisiin turvata tulevaisuudessakin.

Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtajan Esa Martikkalan mielestä liittyminen toisi päinvastoin lisäkustannuksia.

- Liittyminen Tampereeseen tulisi erittäin kalliiksi. Jos meillä palvelut tuotettaisiin samaan hintaan kuin Tampereella, meidän kunnallisveromme pitäisi olla 30 prosenttia, Martikkala sanoo.

Kangasalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Ollilla pelkää byrokratian portaiden kasvavan uudistuksen myötä.

- Miten voidaan turvata se, että kuntalaisten kuuleminen pystytään turvaamaan ja pystytään välttämään suuressa yksikössä byrokratian peikko? Ollila kysyy.

Aikataulua pidetään kireänä

Uudistus kohtasi vastustusta myös Vesilahden, Ylöjärven, Oriveden, Virtain, Akaan ja Kihniön kunnissa.

Liitoksiin avoimemmin suhtautuivat muun muassa Tampere, Ruovesi, Valkeakoski, Ikaalinen ja Parkano.

Pirkanmaan kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat kauhistelevat myös uudistuksen nopeaa vauhtia - kuntakartan kun pitäisi olla uudessa asennossa jo kolmen vuoden päästä.

"Ei ole maailmanlopun tunnelmaa"

Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki kertoo, että parhaillaan meneillään olevalla 500 kuntapäättäjän risteilyllä Itämerellä ei ilmapiiri ole mitenkään toivoton.

- Ei täällä ole maailmanlopun tunnelma, vaan odotetaan mielenkiinnolla kuntaministerin ja tarkan esityksen käsiin saamista.

Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki ei ota heti tuoreeltaan selvää kantaa työryhmän esitykseen. Hän haluaa tutkia paperit ensin tarkkaan.

- Tämä on työryhmän esitys. Kuten tunnettua, esityksellä ja päätöksellä on eroa. Virrat on viimeksi maanantaina tehnyt esityksen sosiaali- ja terveysyhteistyöstä Ruoveden kanssa. Tämä on meidän arkea.

Haapamäki odottaa luvattua kuntakierrosta.

- Uskon siihen, että nämä toteutetaan ihan aidosti nämä kuulemiset ja lausunnot. Kuntien kuuleminen on avainasemassa.







Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä