Pohjois-Karjala |

Kuntauudistuksen syvin olemus (20.3.2012)

Kuntauudistuksen tunnepitoisessa käsittelyssä on viime viikkoina poliitikoilta, virkamiehiltä, medialta ja kansalaisilta unohtunut olennainen. Fokus on ollut vahvasti hukassa, kun sydän kuljettaa ajatusta.

Jyrki Utriainen.
Kuva: YLE / Janne Ahjopalo

Nyt on keskitytty täysin toissijaisiin asioihin. Tunteen vallassa on puolustettu oman kunnan olemassa oloa sen sijaan, että liityttäisiin osaksi suurempaa kokonaisuutta. Kontiolahti ei leiki muiden kaa, ja Joensuu leikkii vaan, jos kaikki kuusi leikkikaveria ottaa osaa keimeihin.

Olennaistahan tässä uudistuksessa on Joensuun seudulla se, että Outokummun, Liperin, Polvijärven, Joensuun, Kontiolahden ja Ilomantsin muodostama uusi kunta tulee olemaan nimeltään Liperi. Se meidän kaikkien on varmistettava!

Miksi Liperi?



1) Liperi on yksinkertaisesti niin paljon parempi nimi kuin muut.



2) Liperillä on ruotsinkielinen nimi. Se on Libelits. Monella kunnallapa ei olekaan! Tämä osoittaa, että liperiläiset ovat avarakatseisia, suvaitsevaisia ja kansainvälisiä. Tästä vahvistaa myös se, että Pohjois-Karjalan ainoa saamelaisvähemmistö asuu kunnassa (Wimme Saari perheineen).



3) Liperi on leipäpitäjä. Leipä on tärkeä jutska noin hengissä pysymisen kannalta näinä karppaamisenkin aikoina.



4) Tangokuningas Erkki Räsänen on Liperistä!



5) Liperi on pinta-alaltaan kuusikon suurin. Ja vaikka ei olisikaan, se on silti älyttömän iso.



6) Liperin lempparinimi on Liperi-city. Suurkunnan statusta vastaava kutsumanimi on siis jo valmiina, nyt vaan pistetään se metropoli pystyyn.



7) Monella julkulla (julkkis = julkisuudessa tunnettu henkilö, selventävä huomautus) on kesämökki Liperissä.



8) Liperiä elikkäs lipstikkaa voi syödä. Tästä saakin oivallisen mainoslauseen uudelle kunnalle: Liperi - yrittäjyyden yrttimaa, maaseudun mauste.



9) Joensuu irtosi aikoinaan Liperistä. Se on vähän niinku hampaasta olisi lohjennut paikka. Tilanne (ja historiallinen vääryys) pitää siis korjata, liitetään irronneet palaset takaisin yhteen.



10) Papit pitävät lipereitä kaulassaan. Ja papit ovat tosi tärkeitä ihmisiä!



Näillä perusteilla näkisin, että eipä taida olla paljon kenelläkään vastaan sanomista eikä muilla nimillä jakoa. Eihän?



Loppukaneetti: Sillä, että itse olen liperiläinen, ei ole tämän näkemyksen, edellä esitettyjen mielipiteiden tai henkilöiden saatikka näiden esittämien mielipiteiden kanssa mitään tekemistä. Tässä olen kirjoittajana ottanut mallia harvinaisen rehellisiltä poliitikoiltamme: kotipitäjällä, äidinkielellä tai muulla vähäpätöisellä seikalla ei ole mitään tekemistä päätöksenteon kanssa.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Mies susirajalta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yksi asiavirhe ei Erkki Räsänen ole Liperistä, asui Ylämyllyllä joskus. Kaavi hänen synnyinkuntansa ja asuu nytkin Kaavilla.

Liperi ihan hyvä nimi uudelle suurkaupungille. Liperi nimistä kaupunkia oltiin puuhamassa edellisellä valtuustokaudella mutta Liperiläisiltä meni pupu pöksyyn.


Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä