Lappi |

Kuntavaaleihin jo runsaasti ehdokkaita Lapissa

Puolueilla ei ole ollut vaikeuksia saada Lapissa ehdokkaita ensi syksyn kuntavaaleihin. Suurimpien puolueiden, Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan piiritoimistoista kerrotaan, että tällä hetkellä ehdokkaita on enemmän tai ainakin saman verran kuin samaan aikaan ennen viime kunnallisvaaleja. Myös perussuomalaisten ehdokkaaksi on tunkua.

Mies katsoo kuntavaalijulisteita ulkotelineissä
Puolueiden ei ole tarvinnut herätellä ehdokkaita kuntavaaleihin Lapissa. Kuva: Yle Tampere

Puolueet voivat asettaa ehdokkaita vaaleihin vielä syyskuun puoliväliin saakka, mutta ehdokkaita hankitaan ja heitä ilmoittautuu käytettäväksi yleensä jo hyvissä ajoin.

Lapissa aina vahvasti pärjännyt keskusta on saanut haalittua listoilleen jo pari sataa nimeä, mutta lopullisesta määrästä puuttuu vielä puolet.

- Heinä- ja elokuu tulevat olemaan vilkkaimpia kuukausia milloin ehdokkaita kerätään. Ongelmana Lapissa on se, että meillä on paljon muuttotappiokuntia, jonka takia potentiaalista väkeä on vähemmän koko ajan. Varsinkin Itä-Lapissa joutuu tekemään tehokkaammin työtä ehdokashankinnassa, sanoo Lapin piirin toiminnanjohtaja Pekka Lehto.

Talouskriisi houkuttelee ehdolle

Sosiaalidemokraateilla tilanne näyttää hieman keskustaa paremmalta. Piiritoimistolta kerrotaan, että ehdokkaaksi on ilmoittautunut jo yli puolet tavoitteesta.

- Viime kuntavaaleissa meillä oli ehdokkaita koko Lapissa 285. Varmojen ehdokkaiden määrä on jo tässä vaiheessa 150-200 , sanoo SDP:n Lapin piirin toiminnanjohtaja Seppo Nordström.

Nordströmin mukaan kasvanutta intoa selittää se, että näkemykset talouskriisin hoidosta ulottuvat myös kuntatasolle saakka.

- Ihmiset haluavat antaa tukensa sille poliittiselle liikkelle myös maakunnassa, jolla on parhaat näkemykset tulevaisuuden rakentamisesta kriisin suhteen.

Kokoomuksen piiritoimistolta kerrotaan, että ainakin Rovaniemellä ehdokkaista on saatu kasaan jo puolet ja ilmassa on havaittu henkeä, että koko Lapin ehdokasmäärä kasvaa viime kuntavaaleihin verrattuna.

Perussuomalaisiin tunkua

Pieniemmistä puolueista vihreillä on piiritoimiston mukaan lähdössä ehdokkaaksi suurin piirtein viime kuntavaalien kokoinen joukko. Vihreille ehdokkaaksi on suostunut Lapissa tähän mennessä noin 30 ehdokasta.

Kristillisdemokraattien listoille on ollut hieman viime kuntavaaleja enemmän halukkuutta, sanoo piirin puheenjohtaja Pirkka Aalto.

Perussuomalaisten listoille puolestaan halajaa selkeästi viime kuntavaaleja enemmän ehdokkaita. Yksistään Rovaniemellä ehdokkaaksi on ilmoittautunut jo parikymmentä. Puolueen tavoitteena on saada valtuustoryhmä jokaiseen Lapin kuntaan.

Kinastelu ja hallintoremontti eivät pelota

Kuntavaaleja ovat varjostaneet muutamat epävarmuustekijät. Kemijärven kunnallispolitiikassa on kiehunut jo pitkään, minkä on uumoiltu vähentävän intoa lähteä ehdolle.

Rovaniemellä 75-jäseninen jättivaltuusto pienenee kuntavaalien jälkeen 16 valtuutetulla, mikä vähentää läpimenomahdollisuuksia. Piiirijohtajat eivät kuitenkaan usko riitelyn ja hallintoremontin vaikuttavan ehdolle lähtemiseen.

- Ei sillä ole ollut mitään kielteistä merkitystä, mutta eipä ehdolle ole ollut mitään suurempaakaan ryntäystä. Rovaniemellä edetään kuntavaalivalmisteluissa ihan normaalissa tahdissa, sanoo Seppo Nordström.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Mosku

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ehdokkaiksi olisi hyvä saada muitakin kuin eläkeläisiä. Kokousajat tulisi olla pääsääntöisesti virka-ajan ulkopuolella, jotta myös työssäkäyvillä olisi mahdollisuus osallistua kunnalliseen päätöksentekoon.



Ihmetyttää, kummastuttaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onpa toimittaja huonosti opiskellut asiansa, tai huonosti seurannut ja ottanut selvää puolueiden voimasuhteista Lapissa. Tai sitten teko on ollut harkittu, jättämällä yhden merkittävän puolueen uutisoinnista kokonaan pois. Tämä on aikoihin suurin riman alitus. Jos itse olisin toiminut noin, pyytäisin anteeksi! En usko, että tällaiseen uutisointiin viesti olisi tullut suoraan pääjohtajalta!


Julmahuwi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lopettakaa puhuminen kuntavaaleista! Suomen laki ei tunne sellaista käsitettä. Laiskat ihmiset ja media eivät viitsi kirjoittaa/puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vaan lyhentävät esim. kunnallisvaalit kuntavaaleiksi. Sehän jo käsitteenäkin tarkoittaisi, että äänestettäisiin kunnista eikä kunnallispolitiikasta. Anteeksi vain, mutta ärsyttää suunnattomasti. Samoin kuin sekin, että kun puhutaan kelistä, vaikka tarkoitaankin säätä. Sää ja keli eivät ole synonyymejä! Tässä vain pari esimerkkiä suomen kielen raiskaamisesta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Politiikka

Työmarkkinoilla tavallista kireämpää - sopimuksiin ei tule paraatimarssia

Työmarkkinoilla on alkuvuoden aikana neuvoteltu kaksi työehtosopimusta ja yksi palkkasopimus. Kaikkien kolme ovat syntyneet vasta valtakunnansovittelijan toimistossa. Lehdistön neuvotteluissa käytössä oli ylityökielto ja lakonuhka sekä työnantajien jättämä työsulkuvaroitus. Vaikka varsinaisia neuvotteluja on tähän mennessä ollut vain vähän, kaikki viittaa siihen, että ilmapiiri on tavallistakin kireämpi.

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä