Kuntayhteistyön syventämiseen ei välitöntä intoa
Kemi-Tornio -alueen kuntien yhteistyön syventäminen on näillä näkymin muodostumassa kunnille entistäkin työläämmäksi. Kunnissa selvästikin podetaan kuntaliitostyrmäyksen jälkeistä uupumusta ja epätietoisuus leimaa lähitulevaisuutta.
Myös kehittämiskeskuksen toimintaa on arvosteltu, ja sen roolia joudutaan ehkä muokkaamaan. Kehittämiskeskuksen hallitus kokoontui torstaina Tervolassa ensimmäistä kertaa kuntaliitospäätösten jälkeen pohtimaan muun muassa uusia yhteistyökuvioita.
Parituntinen keskustelu osoitti, että varsinkin kuntaselvitysmiehen esitystä kannattaneiden on vaikea heti palata entiseen, siis toimintatapaan, josta kokemusta on. Kehittämiskeskuksen hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Vaara Tervolasta on selvitysmiehen esityksen kannalla.
- Nyt pitäisi selvittää, miten yhteistyötä syvennetään. Näitä selvityksiä on kyllä tehty, mutta jotenkin ne vain valtuustoissa eivät mene läpi, Vaara sanoo.
Samaan ilmiöön kiinnitti äsken huomiota Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo: selvityksiä tulee ja rahaa menee. Revon resepti oli, että Kemi jättää kehittämiskeskuksen. Kaupungin päättäjät eivät esitystä hyväksyneet, mutta jostakin se kertoo.
Aikalisä tarpeen?
Jussi Vaaran mielestä tässä vaiheessa ei ole syytä hoppuilla, suuria hankkeita on tulossa ratkaisuun, joten niitä odotellessa:
- Ehkä nyt olisi syytä vetää välillä henkeä. Fennovoiman ratkaisu on tulossa, ehkä biodieselhankekin ratkeaa, ja terveydenhoitolain uudistuksen vaikutus kuntayhteistyöhön voi olla huomattava, Vaara sanoo.
Kehittämiskeskus järjestää sosiaali- ja terveydenhoidon tilanteesta seminaarin, jonka jälkeen päätetään, haetaanko mukaan sosiaali- ja terveysministeriön aluekokeiluun. Hakemuksesta on päätettävä viimeistään elokuussa.
Kemi-Tornio -alueen kehittämiskeskus on kokoamassa jäsenkunniltaan esityksiä yhteistyötä edellyttävistä hankkeista maaliskuun loppuun mennessä. Niiden pohjalta suunnitellaan yhteistyön syventämistä, johon päädyttiin kuntaselvityksen mahalaskun jälkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.