Kotimaa |

Kuntien matokuuri karsii neuvolakäyntejä

Kuntien säästötoimet alkavat näkyä jo neuvoloissa. Lasten suositustenmukaisia ikätarkastuksia on vähennetty ja esimerkiksi rokotuksia annetaan paikoin vain joukkorokotuksina. Kirjava käytäntö pyritään lopettamaan nyt uudella asetuksella, joka pakottaisi kunnat ruotuun.

Kuvassa äidin sylissä olevaa lasta rokotetaan vasempaan reiteen.
Kuva: YLE / Kalle Niskala

Kuopio on yksi lastenneuvolasäästöjen mustista paikkakunnista. Lasten suosituksenmukaisista ikätarkastuksista on kaupungissa laistettu jo vuosia, ja tänä vuonna 4- ja 6-vuotiaiden neuvolakäynnille pääsee virallisestikin vain harkinnanvaraisesti.

Syynä on kaupungin surkea rahatilanne, mutta neuvolaan lastaan tuoneen Saara Pellisen mielestä se ei silti oikeuta tekemään ihan mitä tahansa.

- Ennaltaehkäisevistä palveluista ei pitäisi missään nimessä säästää. Nyt säästetään kyllä väärästä päästä, Pellinen sanoo.

Myös vauvojen käynneistä luistetaan

Tilanne on huolestuttavin vauvojen osalta, sillä Stakesin mukaan suositusten mukainen tarkastusten määrä toteutui vuonna 2007 vain joka kolmannessa terveyskeskuksessa.

Nyt taloustilanne on tästä jo olennaisesti huonontunut, ja esimerkiksi kesäsijaisia ei monissa kunnissa palkata lainkaan. Kuopiossa ovat edessä lisäksi terveydenhuoltohenkilökunnan lomautukset, joiden seurauksena myös osa kaupungin 2-, 3- ja 5-vuotiaiden neuvolakäynneistä jää tekemättä. Tilanne on hankala, tunnustaa Kuopion terveydenhoitoyksikön osastonhoitaja Kristiina Mäki.

- Lomautusten ja kesälomien aikana olemme priorisoineet äitiysneuvolatyön ja lapset 1,5 ikävuoteen asti, jolloin heillä on etuoikeus palveluihin. Loput eli leikki-ikäiset lapset ovat tarveharkinnan alla, Mäki.

Ministeriö panee kunnat ruotuun

Jatkossa kuntien säästösooloilu ei kuitenkaan enää onnistu. Sosiaali- ja terveysministeriössä on jo valmiina asetus, jolla nykyiset suositukset muuttuvat vuoteen 2011 mennessä kuntia sitoviksi määräyksiksi. Sosiaali- ja terveysministeriössä asetuksen uskotaan myös tehoavan, kertoo ylitarkastaja Marjaana Pelkonen.

- Se on kuntia velvoittava säädös, jota tullaan seuraamaan. Lähtökohta on, että siirtymäaikana vähitellen asiat saadaan kuntoon, Pelkonen sanoo.

Kuopiossa uusi asetus merkitsisi peräti kuuden kokopäiväisen terveydenhoitajan palkkaamista. Siihen ei kuitenkaan moni usko, sillä kaupunki pyrkii päinvastoin pääsemään eroon jo osasta nykyisiäkin työntekijöitään. Osastonhoitaja Kristiina Mäki puolestaan ennustaa, ettei asetuksesta voi livetä, ainakaan ilman sanktioita.

- Kuopio voisi saada asiasta huomautuksen taikka sakkoja ylemmältä taholta. Jää nähtäväksi, miten Kuopiossa toimitaan jatkossa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä