Kuntien rakennusmassa huutaa peruskorjauksia
Kuntien omistamien rakennusten peruskorjaukset ovat viivästyneet viime vuosina. Tästä syystä kunnille on syntynyt niinsanottua korjausvelkaa. Esimerkiksi Seinäjoella korjattavien rakennusten lista on pitkä.
Tiukassa taloustilanteessa kunnat ovat hoitaneet pääasiassa vain välttämättömät peruskorjaukset ja uudisrakentamiset.
Esimerkiksi Seinäjoella kaupungin rakennuskanta on 330 miljoonan euron arvoinen. Peruskorjattavien kohteiden lista on jatkuvasta rakentamisesta huolimatta pitkä. Korjausvelkaa on 26 miljoonaa euroa. Luvut perustuvat kahden vuoden takaisiin laskelmiin.
- Reilun 26 miljoonan korjausvelka on mittava summa, mutta se ei suhteessa tähän rakennuskannan arvoon ole vielä ihan hälyttävimmästä päästä valtakunnan kaupunkien keskuudessa. Mutta kyllä se semmoinen summa on, että pitää olla tarkkana ja huolestunut siitä, että se pikemminkin olisi vähenemään päin kuin kasvamaan päin, myöntää kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemi.
Kohteet siirtyneet vuodella, kahdella, kolmella...
Seinäjoen rahoitusjohtaja Aaro Honkola toteaa niin ikään, että korjattavia kohteita olisi koko ajan enemmän kuin mihin rahat riittävät.
- Olemme joutuneet aina lähes kaikkia hankkeita hiukan lykkäämään, sanotaan nyt vuodella, kahdella tai kolmella. Koulusaneerausohjelmaa olemme pystyneet viemään hyvin eteenpäin. Samoin kaupunkiin on rakennettu tai peruskorjattu päiväkotitiloja. Välttämättömät hankkeet on pystytty aika hyvin toteuttamaan, Aaro Honkola toteaa.
Ylistaron koulukeskus ja virastotalot kiireellisiä
Muutamilla Seinäjoen remonteilla alkaa olla jo kiire.
- Ylistaron koulukeskus ja Seinäjoen keskeiset virastorakennukset, eli vanha valtion virastotalo ja kaupungintalo, ovat sellaisia kohteita, että niihin pitää päästä ainakin osittaisilla korjaustoimilla hyvinkin äkkiä käsiksi, Jussi Aittoniemi murehtii.
Ainakin virastotaloille vilkkuu jo vähän vihreää valoa.
- Nyt on sellaista kaavailua ensi vuoden budjettiin liittyen, että meillä olisi tällaiset pienehköt aloitusrahat molempiin, mutta talousarvioehdotushan on vielä kovin auki, Aaro Honkola paljastaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Hoitohenkilöstön koulutuksella on haettu uudenlaisia työtapoja vanhustenhoitoon
Vaasan seudulla halutaan lähivuosina siirtyä yhä enemmän ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden kotona asumiseen. Tähän tähdätään muun muassa hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksella, jossa on keskitytty erityisesti vanhusten itsenäiseen selviytymiseen ja kuntoutukseen.
Lapua äänesti selvityssuunnasta
Lapua on valinnut kuntauudistuksessa ensisijaiseksi selvitysalueekseen laajan Seinäjoen kaupunkiseudun. Kaupunginvaltuusto päätti suunnasta maanantaina. Kaupunginhallituksen toissijaiseksi vaihtoehdoksi esittämä Seinäjoen kaupunki ei sen sijaan kelvannut valtuustolle.
Suurkuhaa ja jättihaukea tähtäimessä Pohjanmaalla
Kuha viihtyy Pohjanmaan tekoaltaissa eikä haukienkaan loppumista tarvitse pelätä, vakuuttaa pohjalaisen kalatalouden asiantuntija.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
Energialähettiläs saattaa päästä mukaan pääministerin vienninedistämismatkoille
Pääministeri Jyrki Katainen harkitsee Vaasanseudun energialähettilään ottamista mukaan vienninedistamismatkoilleen eri puolille maailmaa. Kataisen mukaan ajatus on hyvä ja se voisi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisen ja pohjalaisen energiaosaamisen vientiin.
Tilastokeskuksen aluepisteet lakkautusuhan alla
Aluetoimipisteet ovat saaneet kutsut yt-neuvotteluihin lakkauttamisesta.
Wasalinelle toimitusjohtaja Westenergyltä
Wasaline saa uuden toimitusjohtajan Westenergyn jätteenpolttolaitokselta. Laivayhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jan Teir.
Vaasan kaupunginteatterilla työntäyteinen kausi
Vaasan kaupunginteatterin näytäntökaudella katsojia oli kaikkiaan noin 55 000. Eniten katsojia keräsi suuren näyttämän Oliver-musikaali. Oliverin näki kaikkiaan 7800 katsojaa.
Katainen Soinille: "Tarvitseeko joka asiasta haastaa riitaa?"
Pääministeri Jyrki Katainen pitää Timo Soinin kommentteja demareiden ministerikierrätyksestä vanhanaikaisena. Kataisen mukaan olennaisinta on, että oikeille paikoilla saadaan asiantuntevimmat ihmiset. Riidanhaastamista pääministeri ei hyväksy.
Oppisopimuskoulutuksen painopiste siirtyy nuoriin
Valtion säästöleikkuri iskee myös oppisopimuskoulutuksiin. Nuorten oppisopimuksien järjestämiseen tulee kuitenkin lisää rahaa.
