Kotimaa |

Kuntien talous heikkenee nopeasti

Kuntien talous on heikkenemässä nopeasti. Kuntien menot kasvavat tänä vuonna viitisen prosenttia, mutta tulot pienenevät voimakkaasti, kun esimerkiksi yhteisöverojen tuotto vähenee lähes puoleen. Kuntaliiton uusien laskelmien mukaan kuntien talouteen syntyy tämän vuoden aikana kahden miljardin euron vaje.

Kuva: Yle Uutiset / Grafiikka

Tehtaiden sulkemiset ja lisääntyvä työttömyys vähentävät verotuloja mm. monilla paikkakunnilla, joissa metsäteollisuus on sulkenut tehtaita.

Pahin tilanne on edessä ensi vuonna sanoo toimitusjohtaja Risto Parjanne Kuntaliitosta.

- Kunnallisveroon tilanne vaikuttaa vähän viipeellä sillä tavalla, että työttömyys alkaa näkyä kunnallisverossa. ansiosidonnaisten ja yt-aikojen päätyttyä. Vuodesta 2010 tulee kunnille todella vaikea vuosi.

Kuntien verotuksessa korotuspaineita

Kuntaliitto arvioi, että kuntien verotusta saatetaan joutua kiristämään parilla prosenttiyksiköllä. Useissa kunnissa budjetit joudutaan avaamaan ja laskemaan uusiksi kesken vuoden. Myös isot kunnat ja kaupungit joutuvat miettimään menojen leikkauksia.

Kuntaliiton Risto Parjanne toivoo, että palkankorotukset pysyisivät maltillisina, valtion osuuksia lisätään ja yhteisöverojen osuuksia lisätään kunnillle.

Toisin kuin 90-luvun alun laman aikana, ei peruspalveluista haluta nyt tinkiä, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne.

- Sitä pyrimme kaikin tavoin varjelemaan, koska terveys-, sosiaali-, ja koulutuspalvelut ovat kuntapalvelujen silmäterä ja ydin, jotka pidetään toiminnassa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä