Kuntien vanhuspalvelujohtajat: Ei hoitajien määriä lakiin
Yle Uutiset kysyi yhdeksän kaupungin vanhuspalveluista vastaavalta johtajalta, pitäisikö hoitajien vähimmäismäärä kirjata vanhuspalvelulakiin. Yhtä lukuun ottamatta kaikki sanoivat vastustavansa tiukkoja mitoituksia.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin ja SDP:n vaatimat hoitohenkilökunnan vähimmäismäärät eivät saa kannatusta kaupungeissa. Puolue vaatii, että ympärivuorokautisessa hoidossa pitäisi olla vähintään seitsemän hoitajaa kymmentä vanhusta kohden. Käytännössä tämä tarkoittaisi laitoshoitoa ja esimerkiksi vanhainkoteja.
Yle Uutistet kysyi yhdeksän kaupungin vanhustenhoidosta vastaavalta johtajalta, mitä mieltä he ovat ehdotuksesta. Heistä kahdeksan sanoi vastustavansa hoitajamäärien sinetöimistä lakiin.
Esimerkiksi Turussa kummastellaan, miksi laitoshoitoon halutaan laittaa rahaa nyt, kun sitä on koko 2000-luku ajettu alas.
Jos nyt lähdetään uudestaan laitoshoidon suuntaan, silloin palataan vanhanaikaisuuteen.
- Olemme juuri pyrkineet ajamaan sitä alas ja mahdollistamaan ikäihmisten asumisen joko omassa kodissa tai palveluasunnossa. Jos nyt lähdetään uudestaan laitoshoidon suuntaan, silloin palaamme tähän vanhanaikaisuuteen, sanoo Turun ikäihmisten palveluja johtava Seija Arve.
Vuonna 2010 laitoshoidossa eli vanhainkodissa tai terveyskeskuksen pitkäaikaishoidossa oli enää alle viisi prosenttia yli 75-vuotiaista. Kotihoidon ja palveluasumisen osuus ylsi sen sijaan yli kymmeneen prosenttiin. Vanhainkoteja on lakkautettu, ja joillain paikkakunnilla sellaisia ei ole enää lainkaan.
Arve sanoo, että vaikka rahoitus tulisikin valtiolta, mitoitus voi johtaa henkilöstövähennyksiin kotihoidon puolella. SDP aikoo esittää budjettiriihessä, että rahoitus uusien hoitajien palkkaamiseen tulisi valtion kassasta.
Samaa pelkää Jyväskylän vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Sirkka Karhula. Hänen mukaansa laitoshoidon tarve voi mitoituksen myötä kasvaa.
- Ennaltaehkäisevän työn osuus jäisi vähemmälle, mikä aiheuttaisi, että asiakkaat tulisivat palvelujen piiriin entistä aiemmin. Lisäksi jo nykyäänkin liian lyhyet kotikäynnit lyhenisivät ennestään, Karhula epäilee.
"Olemme juuttuneet keskustelemaan prosentin kymmenysosista"
Useat palvelujohtajat moittivat 0,7 hoitajan lakiin kirjaamista kaavamaisuudesta.
- Joustavuus pitäisi säilyttää. Viime aikoina ollaan kehitetty ihan erilaista, dynaamista ja vanhuksia huomioivaa palvelujärjestelmää, Seija Arve sanoo.
Arven ja monen muun vanhusjohtajan mielestä keskustelu on juuttunut desimaalilukuihin sen sijaan, että puhuttaisiin siitä, millaista hoitoa yhä vanhemmaksi elävä väestö tarvitsee.
- Lain valmistelussa on hyvin otettu huomioon ehkäisevän vanhustyön, kotihoidon, monipuolisen palvelurakenteen kehittäminen. Ja nyt me olemme jääneet prosentin kymmenysosiin keskustelemaan henkilöstömitoituksista Seija Arve sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin
Siivousyhtiöt kannattavat varsin vaatimattomasti Suomessa - voittoprosentti on ollut keskimäärin 3 %. Talouden harmaana pulmana on, että ulkomaalaiset siivoojat jäävät vuokratyönantajan taakse pimentoon.
Jan Teir palkattiin toteuttamaan uusi liikenneratkaisu Merenkurkkuun
Wasaline on saanut tiistaina uuden, kovan luokan toimitusjohtajan. Jan Teir on nimittäin tullut tutuksi ihan toisesta projektista, 135 miljoonan euron Westenergyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisurakasta. Teir jäi pääsiäisenä pois tästä toimitusjohtajan pestistä, ja nyt odottavat uudet haasteet.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Pienkone kellahti katolleen
Päijänteellä sattui maanantaina pienkoneonnettomuus. Poliisin mukaan syynä oli laskutelineiden unohtuminen alas.
Robottiautot tulevat - oletko valmis?
Liikenteen automatisoinnilla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuosittain. Autojen tekniikka alkaisi olla valmis, mutta robottiliikennne on toistaiseksi laitonta.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.
Finnairin poispotkimia lentomekaanikkoja houkutellaan Lähi-itään
Oma ala ja mahdollisesti parempi palkka kiinnostavat, mutta kynnys on yhä korkea lähteä pois Suomesta.
Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan
Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
