Kuopion ampujalla ei aiempaa rikostaustaa
Kuopion torilla humalassa ammuskelleen miehen kuulustelut on aloitettu. Kyseessä on perheellinen kuopiolaismies, jolla ei ole aikaisempaa rikostaustaa.
Epäilty tekijä on syntynyt vuonna 1957. Poliisi kertoo YLE Uutisille, että mies on perheellinen ja hän on kotoisin Kuopiosta. Aikaisempaa rikostaustaa hänellä ei ole.
Varsinaiset kuulustelut on aloitettu lauantaina aamulla. Viranomaisilla ei toistaiseksi ole tietoa ampumisen motiiveista tai siitä, onko ampujan ja uhrien välillä mitään yhteyttä.
Loukkaantuneiden tila vakaa
Keskellä Kuopion toria sattuneessa ammuskelussa kuoli yksi nainen ja loukkaantui kaksi miestä. Loukkaantuneilla on raajoissa ja ylävartalossa ampumahaavoja, mutta ei hengenvaaraa. He ovat hoidettavina Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Sairaalalääkäri Jukka Syri Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kertoo, että molempien potilaiden tila on vakaa.
- Toinen potilas on leikattu ja siirretty vuodeosastolle. Toista sen sijaan ei tarvinnut leikata, mutta hänen vointiaan seurataan.
Ammuskelussa kuollut nainen oli poliisin mukaan syntynyt 20-luvulla. Toinen loukkaantuneista miehistä on hänen miehensä ja toinen Suomessa vierailulla oleva ulkomaalaismies.
Tori oli täynnä ihmisiä
Ampumavälikohtaus sattui Kuopion torilla perjantai-iltana kuuden aikaan. Silminnäkijöiden mukaan torille saapunut mies avasi tulen ihmisiä täynnä olleella torilla. Torilla ja lähistöllä oli tapahtumahetkellä satoja ihmisiä.
Silminnäkijä Markku Heiskanen kertoo YLE Uutisille nähneensä veriteot.
- Kansa lakosi torilta, naiset juoksivat ympäriinsä siinä ja sen jälkeen menin katsomaan paikan päälle. Poliisi ja ambulanssit saapuivat liian myöhään, Heiskanen kertoo.
Useiden silminnäkijöiden mukaan mies ampui kahdella aseella, haulikolla ja pistoolilla. Poliisi vahvistaa, että epäillyllä oli pitkä ja lyhyt ampuma-ase.
- Voidaan puhua hyvin vaarallisesta tilanteesta. Aikamoinen onni ettei uhreja tämän enempää tullut, konstaapeli Marko Kilpi toteaa.
Tekijä jäi heti kiinni
Lähin poliisipartio oli tapahtumahetkellä Tulliportinkadulla, joten tekijä saatiin nopeasti kiinni. Epäilty ampuja yritti paeta paikalta henkilöautolla, mutta törmäsi pysäköityihin autoihin kolme kertaa.
Poliisi sai epäillyn kiinni kolmannella törmäyksellä korttelin päässä lähtöpaikasta. Mies ei vastustanut kiinniottoa.
Tori tyhjennettiin yleisöstä, ja se pysyi eristettynä poliisin teknisen tutkinnan ajan. Poliisin tekninen tutkinta on nyt päättynyt ja eristys on purettu.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.