Kuorma-autoa ajavaa naista kummeksuttiin
Maija Turpiainen halusi ajaa kuorma-autoa ja kuskiksi hän pääsikin. Vuonna 1974 Maijasta tuli Tampereen kaupungin ensimmäinen naispuolinen kuorma-autokuski.
Maija Turpiainen pääsi ensin töihin kahteenkin tamperelaiseen kuljetusliikkeeseen, mutta mieli teki ison auto rattiin.
- Olin Pynnösellä töissä kun kuulin, että kaupunki hakee kuskeja. ”Ei sinne akkoja oteta,” sanoivat miehet, kun suunnittelin hakevani kaupungilta töitä.
Maija kävi haastattelussa, jossa asenne oli myönteinen. Kahden viikon päästä hän kirjoitti työsopimuksen.
- Auto oli Bedforf. Ajoin lautaa puutyöhuoneelle ja muuta sekalaista keikkaa. Sossun muuttokeikkoja sanottiin ludekeikoiksi, Turpiainen muistelee.
- Työ oli raskasta, mutta ei se haitannut kun tykkäsin siitä. Taisin olla ensimmäinen nainen kaupungin autokuskina. Vähän myöhemmin TKL:llekin tuli naiskuskeja.
Traktoriakin Turpiainen ajoi, kun Viinikan liikenneympyrää aurattiin. Maalaistalon tytölle traktori ei ollut vieras peli. Hän halusi oppia ajamaan kaikkia laitteita.
Kovat puheet karaisivat
- Sosiaalitiloissa sai kuulla kaikenlaista. Kyllä naiselle sanottiin herkemmin pikkuvirheistäkin. Eräskin mies sanoi, että mene takaisin soppakattilan ääreen. Samainen mies ajoi itse kännissä ratsiaan Messukylässä. Siihen loppui hänen kuskihommansa, nauraa Maija Turpiainen.
- Kuljetusliikkeen leivissä olin jo karaistunut koviin puheisiin. Treffeillekin pyydettiin, mutta en kuitenkaan lähtenyt.
Turpiainen muistaa myös, että monet miehet olivat hyviä ja avuliaita tyyppejä.
- Naistenlahden voimalatyömaa jäi mieleen, kun ajoin isolla Sisulla sinistä savea montun pohjalta. Siinä vähän pelottikin, että nouseeko auto vai kaatuuko.
Hiihtäen töihin
Kaupungin kuskina Turpiainen ajoi myöhemmin myös kirjastoautoa. Selkävamman saatuaan hän siirtyi inventoimaan ja moukarinheiton SM-tason urheilija pääsi tenniskenttien ja laskettelurinteiden hoitajaksikin.
- Työmatka oli valaistun ladun varressa ja kuljin töissä myös suksilla.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.