• 

• 

• 

Maija Turpiainen pääsi ensin töihin kahteenkin tamperelaiseen kuljetusliikkeeseen, mutta mieli teki ison auto rattiin.

- Olin Pynnösellä töissä kun kuulin, että kaupunki hakee kuskeja. ”Ei sinne akkoja oteta,” sanoivat miehet, kun suunnittelin hakevani kaupungilta töitä.

Maija kävi haastattelussa, jossa asenne oli myönteinen. Kahden viikon päästä hän kirjoitti työsopimuksen.

- Auto oli Bedforf. Ajoin lautaa puutyöhuoneelle ja muuta sekalaista keikkaa. Sossun muuttokeikkoja sanottiin ludekeikoiksi, Turpiainen muistelee.

- Työ oli raskasta, mutta ei se haitannut kun tykkäsin siitä. Taisin olla ensimmäinen nainen kaupungin autokuskina. Vähän myöhemmin TKL:llekin tuli naiskuskeja.

Traktoriakin Turpiainen ajoi, kun Viinikan liikenneympyrää aurattiin. Maalaistalon tytölle traktori ei ollut vieras peli. Hän halusi oppia ajamaan kaikkia laitteita.

Kovat puheet karaisivat

- Sosiaalitiloissa sai kuulla kaikenlaista. Kyllä naiselle sanottiin herkemmin pikkuvirheistäkin. Eräskin mies sanoi, että mene takaisin soppakattilan ääreen. Samainen mies ajoi itse kännissä ratsiaan Messukylässä. Siihen loppui hänen kuskihommansa, nauraa Maija Turpiainen.

- Kuljetusliikkeen leivissä olin jo karaistunut koviin puheisiin. Treffeillekin pyydettiin, mutta en kuitenkaan lähtenyt.

Turpiainen muistaa myös, että monet miehet olivat hyviä ja avuliaita tyyppejä.

- Naistenlahden voimalatyömaa jäi mieleen, kun ajoin isolla Sisulla sinistä savea montun pohjalta. Siinä vähän pelottikin, että nouseeko auto vai kaatuuko.

Hiihtäen töihin

Kaupungin kuskina Turpiainen ajoi myöhemmin myös kirjastoautoa. Selkävamman saatuaan hän siirtyi inventoimaan ja moukarinheiton SM-tason urheilija pääsi tenniskenttien ja laskettelurinteiden hoitajaksikin.

- Työmatka oli valaistun ladun varressa ja kuljin töissä myös suksilla.