Kuppari kampeaa väsymyksen
Kajaanilainen kuppari Kaisa Kosamo ei kilpaile lääketieteen kanssa vaan tarjoaa vaihtoehtoa lääkehoidon rinnalle.
Kuppauksen ympärillä leijuu edelleen hiukan mystisyyttä ja taikapölyä, vaikka aikojen saatossa hoitomuoto on arkipäiväistynyt. Hoitomuodossa ei enää käytetä vanhan kansan lehmänsarvia eikä veri roisku. Tekniikka ja periaate on kuitenkin edelleen sama. Kupatessa poistetaan laskimoverta ja sen mukana kuona-aineita, jolloin hoidettavan olo kevenee.
- Nykyään otetaan veri otetaan nätisti lasisiin kuppeihin tai muovisiin sarviin, joiden päässä on kuminen imupallo. Pieni punotus kuuluu asiaan, Kaisa Kosamo kertoo rauhallisesti.
Kuppaus verissä
Kajaanilainen Kosamo on opiskellut kuppausta Suomen kansanparantajaseuran kursseilla Korpilahden kansanopistolla. Kuppauksen taito on periytynyt suvussa. Parikymppisenä Kosamo seurasi, kun hänen tätinsä kuppasi asiakkaita kolmekymmentä vuotta sitten.
Kupparinkirvestä, jolla viillot tehdään ihoon, Kosamo ei kuitenkaan perinyt. Täti viilsi ihon koneellisella leikkurilla, joka oli aikoinaan uusi hienous. Kosamo itse käyttää nykyisin perinteistä kupparinkirvestä, jonka puuseppä on käsityönä veistänyt.
- Kupparin kirves on hellävaraisempi ja siksi parempi. Mutta ei tässä taikaa ole, naurahtaa Kosamo.
Kuppaamalla keveyttä
Vanhan kansan hoidot ovat nykyisin voimissaan. Kosamo ei koe kilpailevansa lääketieteen kanssa, vaan tarjoaa vaihtoehtoa ja tukea lääkehoidon rinnalle. Jo vanha kansa tiesi kuppauksen edut, joten tuota tietoa kannattaa hyödyntää.
Kuppari imee pintaverisuonista kuonasta verta. Kun huono veri saadaan pois, selkäydin alkaa tuottamaan uusia punasoluja, jotka kuljettavat paremmin verta. Kuppaus virkistää ja kiihdyttää aineenvaihduntaa.
- Moni sanoo kuppauksen jälkeen, että kuin reppu olisi pudonnut selästä, Kosamo kuvailee kuppauksen jälkeistä hyvänolon tunnetta hartioissa.
Kylmän kauden hoito
Lämpimällä ja kostealla ilmalla haavat tulehtuvat helpommin, joten kuppari ei työskentele kesällä niin sanotun mätäkuun aikaan. Kosamo lopettaa kuppauksen juhannuksen jälkeen ja jatkaa taas syyskuun puolella.
- Ihmiset hakeutuvat mielellään kesän jälkeen kupattavaksi. Toinen kiireisempi kausi on vuodenvaihteen jälkeen, kun ihmiset haluavat puhdistautua kevättä kohti.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
"Kasvoja en maalaa enkä riehu fanaattisesti ilman paitaa"
Superpesiksen pelit käynnistyvät tällä viikolla ja samalla starttaa myös pesäpallofanien vuoden kulta-aika. Todellisen pesäpallofanin kesälomareissutkin tuppaavat ihan sattumalta myötäilemään fanitettavan joukkueen kisapaikkakuntia.
Maakuntaradiosta löytyy kaikki
Aurinko helli kansaa Yleisradion toiminnan juhlapäivänä Kajaanin Raatihuoneen torilla. Lotto-arvonnan näkyminen televiossa jatkossakin puhuttaa myös Kainuussa.
Hankinta-asiamies yritysten avuksi
Harvoilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on riitävästi osaamista kilpailla julkisista hankinnoista. Kainuussa yritysten avuksi on valjastettu hankinta-asiamies.
Kuvagalleria: Yle Kainuu juhli Raatihuoneentorilla
Yleisradiotoimintaa on ollut Kainuussa 70 vuotta, ja merkkivuotta juhlittiin kainuulaisten kanssa Kajaanin Raatihuoneentorilla perjantaina. Torilla oli ohjelmaa ja sieltä tehtiin suoraa lähetystä klo 17 asti.
Yle neuvottelee vielä Lotosta
Yleisradio haluaa jatkaa yli 40 vuotta jatkunutta perinnettä ja säilyttää Lotto-arvonnan edes jossain muodossa kanavillaan. Neuvottelut ovat vasta alussa.
Kainuun uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Kainuu julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
